Orimattilaan suunnitellaan noin 10 miljoonan euron arvoista biokaasulaitosta, jonka vuosituotanto vastaa noin kahta miljoonaa diesellitraa. Laitos tullaan rakentamaan nykyaikaisella, mutta koetellulla tekniikalla, eikä sen arvioida aiheuttavan haittaa lähialueelle.
Lahtelainen Gas1 Oy on kartoittanut yhdessä Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n kanssa Päijät-Hämeen aluetta biokaasulaitoksen sijoituspaikaksi. Useissa selvityksissä Orimattila on noussut potentiaalisimmaksi vaihtoehdoksi. Merkittävät raaka-ainevirrat sijaitsevat vieressä ja logistiikka toimii. Tavoitteena on, että alueelle rakentuu uudenlaista kiertotalouden ja uusiutuvan energian ympärille syntyvää liiketoimintaa.
LADECin liiketoimintakehittäjä Jukka Selin näkee hankkeessa mahdollisuuden luoda alueelle laajempi yritysekosysteemi.
– Ajatuksena on synnyttää Orivilleen ainutlaatuinen ekosysteemi, jossa biokaasulaitoksen tuottama hiilidioksidi puhdistetaan elintarvikekelpoiseksi ja siitä jalostetaan erilaisia tuotteita. Jalostus tapahtuu biokaasulaitoksen yhteydessä.
Yksi ekosysteemin yrityksistä on Organic Carbon Oy, joka on tehnyt Gas1:n kanssa aiesopimuksen biometaanin jalostuksessa syntyvästä hiilidioksidista. Yritys aikoo puhdistaa hiilidioksidin elintarvikekelpoiseksi ja hyödyntää sitä edelleen kaupallisesti.
Organic Carbonin toimitusjohtaja Aki Hämäläinen näkee yhteistyömahdollisuudessa merkittävää potentiaalia:
– Meillä on jo aiesopimus jalostetun CO2:n myynnistä, joten toteutuminen näyttää lupaavalta.
Biokaasulaitoksen pääsyötteinä tullaan käyttämään hevosenlantaa ja olkea. Myös muita syötteitä mahtuu laitokseen hyvin. Syötesopimusten tekeminen käynnistyy syksyllä, mutta keskustelujen perusteella raaka-aineiden saatavuus on jo varmistettu.
Gas1 Oy:n toimitusjohtaja Mika Kallion mukaan hankkeessa siirrytään seuraavaksi investointia valmistelevaan vaiheeseen.
– Tulemme hakemaan laitokselle investointitukea syksyllä, Kallio toteaa.
Syksyllä käynnistyvät myös laitoksen vaatimat lupaprosessit, joiden oletetaan olevan mutkattomia, koska laitoksen sopivuus suunnitellulle sijainnille on jo selvitetty.
Orivillen kaavoitus etenemässä
Orimattilan kaupunki kaavoittaa parhaillaan Orivillen kaupunginosaa. Kaavoitus etenee niin sanottuna kumppanuuskaavana, jossa varhaisen vaiheen kumppanina on Gas1 Oy. Kaavoitus tukee yhtiön suunnitteleman noin 10 miljoonan euron biokaasuinvestoinnin toteuttamista alueelle.
Elinvoimajohtaja Sara Vilander pitää hanketta hyvänä esimerkkinä kaupungin tulevaisuuden suunnasta.
– Biokaasulaitos ja sen ympärille rakentuva kiertotalouden ekosysteemi ja innovatiivinen liiketoiminta sopii hyvin täydentämään Orimattilan yrityskenttää.
Kuva: Kaavio Orimattilan biokaasulaitoksen ekosysteemistä
