Onpas mielenkiintoista, miten eläkkeelle siirtynyttä/siirrettyä ikääntynyttä ihmistä kohdellaan. Jotkut väittävät jopa, että siirrytään nauttimaan eläkepäivistä. No, ehkä ne, jotka ovat olleet yhteiskunnan palkka-asteikossa siellä yläpäässä, voivat nauttia eläkepäivistään, jos terveys antaa myöten.
Mutta suurin osa siitä ikäluokasta, jotka ovat nähneet ne kurjat ajat ja rakentaneet tämän yhteiskunnan hyvinvoinnin työllään, ovat auttamattomasti jääneet tämän yhteiskunnan jalkoihin. Jos haluaa saada jotain tukia yksin asumiseen, niin täytyy laittaa anomus nettiin, jota ei joka mummulla tai papalla edes ole olemassa, puhumattakaan siitä, että osaisi käyttää moisia vimpaimia tai että olisi varaa hankkia moiset laitteet itselleen.
Kun se eläke myönnetään, niin ihminen laskee että tuolla minä juuri pärjään. Mutta kun tämä yhteiskunnan rakenne muodostuu niin pirullisesti, että joka vuosi sinulle maksettavalla eläkkeellä on yhä vähemmän ostovoimaa.
Jo kymmenen vuoden kuluttua on keskiverto eläkeläinen leipäjonossa ja ihmettelee mitenkäs tässä näin kävi.
Mutta jos taas olet hommannut nuorempana jotain varallisuutta vanhuuden turvaamiseksi, olet mahdollisesti hoitolaitoksen uhrina niin kauan kun vähänkin omaisuutta realisoitavaksi riittää. Että se siitä vanhusten hoidosta ja kultaisesta vanhuudesta.
Raimo Jokinen
