Nastola-seura ry Mediatiedote 1(2)
Immilän Mylly
Immilän Myllykahvila
9.8.2022
Immilän Myllyjazzit jatkuvat elokuun loppuun
Immilän myllyllä jazzataan aina perjantaisin klo 18 tunnin mittaisissa ulkoilmakonserteissa elokuun
loppuun saakka. 19.8. Julia Vuorinen laulaa Mulliganes-yhtyeen säestyksellä.
Toisen maailmansodan jälkeen jazz oli Yhdysvalloissa murroksessa. Uusia tyylisuuntia syntyi useita
ja niistä yksi oli ”cool jazz”. Tämä länsirannikolla kehittynyt tyyli yhdisti kiihkeäksi käyneeseen
jazziin rauhallisempia melodisia linjoja sekä klassisesta musiikista lainattua ”älykkyyttä”.
Maineikkaimpia tyyliluojia oli saksofonisti Gerry Mulligan, joka kvartettinsa kanssa teki läpimurron
Los Angelesissa 1952. 1959 Mulliganin kvartetti julkaisi albumin ”Annie Ross Sings a Song with
Mulligan!” laulajatar Annie Rossin kanssa. Tämän innoittamana on vuodesta 2016 toiminut
lahtelainen Mulliganes tehnyt oman ohjelmiston, jossa instrumentaalikokoonpanoa täydentää
laulajatar Julia Vuorinen. Hänen lisäkseen kokoonpanossa musisoivat Timo Hiipakka, trumpetti,
Martti Peippo, baritonisaksofoni, Jussi Seppälä, kontrabasso sekä Lari Lius, rummut.
Päätöskonsertissa kansainvälistä tähtiloistetta!
Myllyjazzien kesän viimeiseen konserttiin 26.8. laulusolistiksi saadaan laulaja, näyttelijä Rayssa
Monroy. Hän on syntynyt Brasilian koillisosassa. Rayssa päätti jo kuusivuotiaana, että hänestä
tulee laulaja, ja on laulanut siitä asti. Hän on opiskellut klassista musiikkia, kuorolaulua
barokkikuorossa ja teatteria. Klassisen musiikin laulajana Monroy on esiintynyt mm. Ranskassa,
Luxemburgissa ja Belgiassa.
Nykyisin Rayssa Monroy asuu Suomessa ja hakee lisää kokemusta eri puolilta musiikin maailmaa.
Hän on mm. Lahden Gospelkuoron jäsen ja solisti sekä esiintynyt useiden suomalaisten artistien
lämmittelybändien solistina. Immilän Myllyjazzeihin, Rayssa kutsuttiin Groove Buddies:in
vierailevaksi solistiksi, josta hän on kovin yllättynyt ja iloinen.
Groove Buddies on kolme vuotta sitten perustettu lahtelainen perinteistä sekä uudempaa groove-
musiikkia soittava yhtye. Yhtye soittaa pääosin cover-biisejä, mutta ohjelmistosta löytyy myös
muutama yhtyeen oma sävellys. Immilän Myllyjazzien settilistalla on tunnettuja funk- ja
groovejazz-kappaleita, mutta myös suurelle yleisölle tuntemattomiakin sävellyksiä. Groove
Buddies soittaa tiukalla funk-tatsilla ja soolotilaa on luvassa riittävästi jokaiseen kappaleeseen.
Immilän keikalla on vierailevana solistina brasilialainen laulaja Rayssa Monroy, joka esittää yhtyeen
säestämänä muutaman groove- ja jazz-helmen.
Groove Buddies -yhtyeen soittajat ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi useista eri
päijäthämäläisistä kokoonpanoista: Ylävire, Marko Haavisto & Poutahaukat, Peak Function,
Haikara, Ghanges, Lahti Big Band sekä laajaa kansainvälistäkin suosiota saaneista yhtyeistä: The
Blassicks ja Dame Emil. Bändissä soittavat Benjamin Kaufmann, trumpetti, Tatu Väänänen,
tenorisaxofoni, Pekka Lehto, kitara, Saku Liimatainen, kosketinsoittimet, Pekka Miettinen, basso
ja Jukka Teerisaari, rummut
Kuvassa Julia Vuorinen ja Mulliganes