Jyrki Joensuun mietteitä ilmaisjakelulehdistä

23.01.2023 05:01

Hyvinvointialueen hallituksen kokouksessa viime vuonna esitin
tiedotuksesta vastuulliselle henkilölle ja koko hallitukselle
ilmaisjakelulehtien hyödyntämistä nykyistä paremmin. 

Esitin perusteluksi seuraavaa:

Yksi hyvinvointialueen strateginen tavoite on lisätä osallisuutta.
Ihmisten aktiivisuus – kaikessa – osallistuminen edistää heidän
kykyjään huolehtia itsestään ja terveydestään.

  On tärkeää, että he saavat itseä koskevista asioista tietoa.

  Tietämätön ihminen ei voi motivoitua. Passiivinen ihminen ei
toimi. lopulta tiedollinen syrjäytyminen kostautuu terveyden
heikentymisenä, ja sitten pitää alkaa hoitamaan. Rahaa menee ja
elämä ei ole tyydyttävää.

Tässä tärkeää Lahden Seudun Uutisten kannalta.

On joukko ihmisiä, jotka eivät saa heille hyödyllistä tietoa.

Radiosta asioiden kuuleminen on satunnaista, ja viihde tukahduttaa
tiedon.

Televisio toimii vain yleisellä tasolla.

Kaikki eivät ryve (anteeksi sana) netissä, tai saavat sieltä vain
turhakkeita.

Tilauslehtien levikki pienenee kalliiden maksujen vuoksi.

Talouksiin jaettavia ilmaisjakelulehtiä estävät postiluukkujen
mainoskiellot.
Missä on ratkaisu? Siellä missä ihmiset liikkuvat ja ottavat itse
lukemisensa mukaansa. Markettien ovilla jne.