Kalakeitto päivä 6. helmikuuta

06.02.2024 05:02

 
 
Kalakeittopäivää vietetään tänä vuonna tiistaina 6. helmikuuta, ja tavoitteena on laittaa suomalaisten kattilat porisemaan. Tässä reseptit kolmeen kympin keittoon: ne ovat paitsi maultaan täyskymppejä, myös hinnaltaan noin kymmenen euron luokkaa.

Helmikuu tuo mukanaan herkullisen ruokaperinteen: kansallisen Kalakeittopäivän. Tänä vuonna sitä vietetään jo seitsemättä kertaa. Kalakeittopäivään osallistuminen on yksinkertaista: syö kalakeittoa, ja olet mukana! Oma kalakeittohetki kannattaa myös jakaa sosiaaliseen mediaan tunnisteella #kalakeittopäivä.

Kalakeitto ansaitsee ilman muuta oman merkkipäivänsä suomalaisten ruokavuodessa, sillä se on monipuolinen herkku, jota voi varioida melkein loputtomiin.

Tämän vuoden Kalakeittopäivän reseptit on suunnitellut ja toteuttanut turkulainen keittiömestari Jesse Söderlund. Hän on ollut mukana muun muassa Suomen kokkimaajoukkueessa ja opettanut alaa opiskelevia nuoria, lisäksi hän pyörittää omaa ravintolaa ja catering-palvelua.

Söderlund ideoi keitot maku edellä, mutta tarkalla budjetilla. Tavoitteena oli, että jokaisen herkullisen keiton ainekset maksavat noin kymmenen euroa. Kun kustakin keitosta tulee noin kuusi annosta, on yhden annoksen hinta vain parin euron tuntumassa.

Kaikissa Söderlundin suunnittelemissa keitoissa on erilainen liemi: yksi keitoista on tomaattipohjainen, toinen on tehty perinteisesti kermaan ja kolmannessa maistuu kookos. Osa keitoista valmistuu nopeasti ja sopii arki-iltaan, osa vaatii pitempää hauduttamista.

Kaikissa keitoissa on hyödynnetty pakastekalaa joko sellaisenaan tai yhdistämällä sitä tuoreeseen kalaan. Pakastekalan etuihin kuuluu se, että sen voi ostaa kotipakastimeen hyvissä ajoin, se on varsin edullista, eikä siitä tule hävikkiä.

– Pakastekala on yleensä aika tiivistä kalaa, joten se kestää hyvin keittämistä ja hauduttamista, eikä mene niin helposti rikki kuin tuore, kertoo Söderlund.

– Kun keiton tekee pakastekalasta, kannattaa kalaliemen olla vahvaa ja hyvänmakuista, silloin päästään parhaaseen lopputulokseen.

Kalakeittopäivän resepteihin kannattaa kokeilla eri kalalajeja, mutta jos käyttää tuoretta kalaa, se kannattaa lisätä ruokaan aina vasta keittämisen lopussa, etteivät kalapalat hajoa liikaa.

Söderlundin oma suosikki on hänen isänsä valmistama lohikeitto. Se on bravuuri, jonka ympärille koko perhe kokoontuu – myös Kalakeittopäivänä 6. helmikuuta!

Kalakeittopäivää vietetään tiistaina 6.2.
Siirry
Kalakeittopäivän kampanjasivuille, löydät sieltä lisää reseptejä.

Mitä nopeammin valmista, sen parempi – se on tämän keiton idea! Ainekset vain kattilaan kiehumaan työpäivän jälkeen ja pian keitto onkin jo valmis! Keiton makua voi säädellä lisäämällä tai vähentämällä tillin ja kylmäsavulohen määrää. Keittoon voi hyödyntää myös pakastekasviksia maun mukaan. Kun haluat keittoon vähän ekstraa, valmista sen pinnalle tilliöljyä.

Nopea lohikeitto
(kuudelle)

1 l vahvaa kalalientä (kalafondi + vesi)
100 g kylmäsavulohta
750 g keittojuureksia (pakaste)
3 dl kermaa
2 rkl Maizena maissitärkkelystä
300 g lohikuutioita (pakaste)
1 ruukku tilliä
1 dl öljyä

1. Valmista kalaliemi kalafondista yhdistämällä litra vettä ja ½ dl kalafondia. Laita liemi kattilaan, lisää keittojuurekset. Kiehauta.
2. Sekoita Maizena kerman joukkoon ja lisää se keittoon. Lisää kalakuutiot, keitä rauhallisesti 10 minuuttia.
3. Hienonna tilli ja lisää puolet siitä kattilaan. Lisää keittoon myös suikaloitu kylmäsavulohi.
4. Valmista tilliöljy: kaada kulhoon desi öljyä ja lisää joukkoon ½ ruukkua tilliä, sekoita tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella täydellä teholla minuutin ajan.
5. Annostele keitto kulhoihin ja lisää pinnalle tilliöljyä.

Vinkki: Voit korvata keittoon tulevan tillin myös hienonnetulla ruohosipulilla tai kevätsipulin varsilla.

Tämä tuhti keitto on melkeinpä pata, ja sen esikuva onkin kreikkalainen stifado. Ruuan täyteläisen maun takana ovat tomaatti, kanelitanko ja oliivit. Välimerellinen kalakeitto valmistuu uunissa itsestään, joten se on helppo valmistaa, vaikka haudutusaika onkin pitkä. Ruuan voi halutessaan maustaa myös valkosipulilla.

Lähde: Pro Kala Ry