Kansainvälinen merentutkimusneuvosto suosittelee Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden silakan kalastuskiintiön huomattavaa kasvattamista

13.06.2024 10:06

Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) on arvioinut Itämeren kaupallisesti kalastettujen tärkeimpien kalakantojen tilan ja antanut ensi vuotta koskevat suosituksensa Itämeren kalastukselle. Keskeisimmät Itämeren kalakannat ovat joko heikossa tai kohtalaisessa tilassa. Selkämeren silakan kalastusta koskeva suositus valmistuu vasta tulevana syksynä.

Kanta-arvioissa on hyödynnetty Itämeren maiden keräämiä seuranta-aineistoja. Suomessa seuranta-aineistoja on kerännyt Luonnonvarakeskus (Luke). Useat Luken tutkijat ovat myös osallistuneet kanta-arvioiden laadintaan.

ICESin suositus mahdollistaa myös lohenkalastuksen avaamisen Saaristomerellä, Ahvenanmerellä ja Selkämerellä

ICES arvioi, että Itämeren lohimäärät ovat pienentyneet lohenpoikasten heikentyneen eloonjäännin vuoksi. Vuonna 2021 mereen vaeltaneilla lohenpoikasilla oli vuosikymmeniin heikoin eloonjäänti. Eloonjäännin kehityksestä vuoden 2021 jälkeen on hyvin vähän tietoa, mutta todennäköisesti se ei ole ainakaan merkittävästi parantunut. Pohjanlahden ja Suomenlahden alueen lohikannat ovat kuitenkin riittävän hyvässä tilassa, jotta niitä voidaan rajoitetusti kalastaa. ICESin suositus näiden kantojen enimmäissaaliiksi on pienempi kuin kertaakaan aiemmin neuvonantojen historiassa.

Itämeren lohenkalastus on vähentynyt viime vuosikymmenten aikana, minkä seurauksena luontaiset lohikannat ovat vahvistuneet varsinkin Pohjanlahdella. Sen sijaan Etelä-Itämeren jokien lohikannat ovat pääosin hyvin heikossa tilassa eivätkä nykyisin kestä kalastusta.

─ Selkämereen laskevan Ljunganjoen kannan tila on uudelleenarvioitu viime vuonna kerättyjen lisätietojen avulla ja kanta on nyt todettu vahvemmaksi kuin edellisvuonna arvioitiin, kertoo erikoistutkija Atso Romakkaniemi Lukesta.

Pääaltaan ja Suomenlahden silakan kiintiösuositus kasvoi

Arvio Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden silakkakannan koosta kasvoi vuoden takaiseen kanta-arvioon verrattuna niin, että kannan koko vuonna 2024 ylittää alimman viitearvon (kannan koon ei tule alittaa alinta viitearvoa). Tämän myötä ICESin kalastuskiintiösuositus vuodelle 2025 kasvoi huomattavasti kuluvan vuoden kiintiöön verrattuna.

Kutukannan koon arvioidaan kasvaneen viime vuosina pienentyneen kalastuskuolevuuden seurauksena. Lisäksi vuoden 2022 poikasvuosiluokasta saatiin viime syksyn tutkimusmatkoilta tarkempaa tietoa ja vuosiluokka arvioitiin suuremmaksi kuin vuosi sitten. Silakat ovat myös lihoneet parantuneen ravinnonsaannin ansiosta, mikä osaltaan kasvatti arviota kutevan kannan biomassasta.

Pohjanlahden silakkakannan neuvonanto valmistuu vasta syyskuussa, koska kyseisen kannan kestävän hyödyntämisen tason määrittävät varorajat ovat osoittautuneet toimimattomiksi ja uusien kehittäminen on vielä kesken, kertoo tutkija Jukka Pönni Lukesta.

Itämeren kilohailikannan kalastuskiintiösuositus pieneni noin kolmanneksella. Kannan kutubiomassa on pienentynyt ja suunta näyttäisi jatkuvan. Se on viimeisen arvion mukaan kuitenkin vielä tällä hetkellä kestävän tuoton tasoa suurempi. Kolmen viimeisimmän poikasvuosiluokan arvioidaan olevan pienimpiä koko aikasarjassa.  3–5-vuotiaat muodostavat yleensä noin 70 prosenttia kilohailisaaliista, joten heikot vuosiluokat pienentävät tulevia saaliita.

Itämeren itäiselle turskakannalle ICES suosittelee jälleen täysrauhoitusta kannan erittäin heikon tilan takia. Heikko tilanne johtuu Eteläisellä Itämerellä yhtäaikaisesti vaikuttavista ekosysteemiä muuttavista heikosta happitilanteesta, heikentyneestä ravintotilanteesta ja hyljekannan kasvun myötä lisääntyneistä loistartunnoista ja näiden aiheuttamasta kasvun heikkenemisestä.

Sen sijaan pohjoisempana Ahvenanmerellä osa turskakannasta voi runsaiden ravintovarojen ansiosta hyvin loistartunnoista huolimatta.

ICESin suositukset lukuina

Lohi:

Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella lohen kaupallisen ja vapaa-ajankalastuksen saalis tulisi olla enintään 40 000 lohta, ja se voitaisiin kalastaa ainoastaan Saaristomeren, Ahvenanmeren ja Pohjanlahden rannikolta toukokuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana.

Suomenlahdella lohen kaupallisen kalastuksen maihin purettava saalis voisi olla enintään 8 118 lohta.

Itämeren silakka, kilohaili ja turska (taulukko):

ICES julkaisee Itämeren kaupallisesti tärkeimpien kalalajien kalastusta koskevat tieteelliset neuvonannot vuosittain pääsääntöisesti touko-kesäkuun vaihteessa. EU:n komissio tilaa neuvonannot ICESiltä, joka arvioi kalakantojen tilaa ja niiden kalastuksen kestävää tasoa. EU:n merialueiden tärkeimpien kalakantojen kalastusta säädellään kansainvälisesti etenkin saaliiden kiintiöinnillä.

Miten kalastuskiintiöt muodostetaan?

Itämeren kalakanta-arvioiden ja kalastuskiintiöiden muodostumista on kuvattu havainnollisessa kaaviossa. Muun muassa Luke tuottaa tietoa arvioiden pohjaksi. ICES laatii eri maiden keräämien tietoaineistojen pohjalta suosituksen kalastuskiintiöistä. Luken tutkijat osallistuvat ICESin asiantuntijaryhmiin. Lopullinen päätös on poliittinen ja siitä vastaa EU.