Keskustan uudistus

23.11.2020 12:11

Kuulinpa Ylen viestinnästä uutisen, että Lahden ydinkeskustaa ollaan uudistamassa.
Ensin luulin, että nyt on tuo pari vuotta vanha uutinen kummittelemassa. Mutta mitä vielä, uutinenhan oli pelkkää asiaa. Vähän aikaa sitten Aleksanterinkatua
kavennettiin ja parkkialueita poistettiin, perusteena oli elävöittää keskustaa. Mutta miten kävikään, Hämeenkatu tukkeutui Aleksilla ja tavarantoimittajat etsivät paikkoja, mihin voi pysäköidä. Eli keskusta autioitui
lisää ja liiketiloja tyhjeni.

Joku vuosi sitten oli Vesijärvenkadun remontti. Virolaispojat latoivat mukulakivet väärinpäin ja suomipojat korjasivat koko paskan. Lisäksi esim.
Aleksanterinkadulla on paljon yrityksiä, joita heidän palvelujaan tarvitsevat ihmiset käyttävät, mutta asiointi on liikenteellisesti mahdotonta, kun ei löydy
pysäköintitilaa. Sitten rakennettiin Toriparkki, koska ulkomaillakin on. Käyttöaste on minimaalisen pieni eikä taida peittää edes käyttökustannuksia, puhumattakaan sijoitetusta pääomasta. Homma meni aivan reisilleen. Sitten joku suuressa viisaudessaan keksi, että Vapaudenkadulla pitkä rivi kolikkoparkkipaikkoja muutetettiin korttikäyttöiseksi. No, eihän niitä kortteja
osaa kaikki käyttää, joten Vaparilla on varma paikka mistä löytyy parkkitilaa.

Kysymys kuuluukin miten päättäjät luulevat, että esikaupungissa asuvat ihmiset tulevat keskustaan, kun kokoajan vaikeutetaan liikumista?

Paavolan terveyskeskus

Muutama vuosi sitten julkisivu uusittiin ja hetki sen jälkeen koko rakennus poistettiin käytöstä ja siinä se vaan kököttää. Viulut maksoi veronmaksaja luonnollisesti. Uudenmaankadun tulli ja postirakennukset olivat täynnä vuokralaisia ja tuottivat kaupungin kirstuun rahaa, ei kuin häätö kaikille ja rakennukset nurin, mutta siihen se homma loppuikin, ei tikkua ristiin uusien
rakennusten tekemiseksi. Rautatieasemalle piti tulla matkailukeskus, mutta ei tullut kuin matkahuolto, ja joskus joku linja-auto kököttää pihassa, loput bussit
ovat siellä torinlaidalla.
Keskustaa uudistetaan taas, ettei vaan kukaan sinne eksy tulemaan.

Ps. Ajotesti osoitti, että vähän aikaa sitten uudistettu Aleksanterinkatu kaikkine töyssyineen, on hyvää hierontaa, jos nikamat pysyvät paikoillaan.

Raimo Jokinen