Lahden Historiallinen museo avasi ovensa 6.6.2024. Ensimmäinen kesä on ollut museolle kävijämenestys ja kiirettä on riittänyt. Kesä-elokuun kävijämäärä oli yhteensä 15 875 näyttelyvierasta.

10.09.2024 01:09

 

Historiallinen museo houkutteli avajaisviikollaan kesäkuun alussa lähes 2000 kävijää ja kesän ajan kävijöitä on edelleen ollut runsaasti. Museon kolmessa näyttelyssä on riittänyt vipinää ja ryhmävierailuita on ollut useita viikossa.
”Palaute on pääasiallisesti ollut kiitollista. Kävijät ovat olleet vaikuttuneita oivaltavista digitaalisista ratkaisuista ja Kotiin-näyttelyn koskettavuudesta”, museouudistuksen projektipäällikkö Ilkka Kuhanen toteaa.

Tulevan syksyn aikana museolla pyritään vastaamaan runsaaseen kiinnostukseen esimerkiksi järjestämällä lauantain yleisöopastuksen lisäksi opastus keskiviikolle syyskuusta alkaen. Lisäksi museolla on syksyn aikana runsaasti erilaisia tapahtumia Muistamon keskusteluilloista Vesijärviseuran luentoihin ja useisiin erilaisiin konsertteihin.
”Erityisesti Kotiin -näyttelyyn liittyy paljon erilaisia tapahtumia. Museolla kuullaan karjalaiseen musiikkiperinteeseen liittyviä konsertteja ja järjestetään esimerkiksi piirakkatyöpaja. Tavoitteenamme on, että museo olisi matalan kynnyksen paikka tulla viihtymään ja tämä huomioidaan kaikissa tapahtumissamme”, näyttelyamanuenssi Sini Ojala kertoo.

Lahden Historiallinen museo tarjoaa kolme elämyksellistä ja modernia näyttelyä historiallisesti merkittävässä rakennuksessa Lahden keskustassa. Päänäyttely Hyvä paikka avaa aikaikkunoita Lahden alueen menneisyyteen jääkaudelta nykypäivään. Vaihtuva näyttely Kotiin – Karjalan kaikuja ja kuvia puolestaan kysyy, miltä kodin menettäminen tuntuu. Pysyvä Asehuone-näyttely puolestaan kokoaa yhteen muutamalta vuosisadalta erilaisia aseita sapeleista käsiaseisiin.

Kuva Ilkka Vuorinen LHM talo