Lehti painossa – huomenna telineissä! Lahden Seudun Uutiset juhlii 10 vuoden taivalta

11.11.2025 03:11

Lahden Seudun Uutiset on jälleen painossa, ja tuore numero ilmestyy huomenna telineisiin ympäri seutua. Jakelu alkaa aamusta, ja päivän aikana lehdet löytävät tiensä tuttuun laajaan verkostoon – Lahti, Hollola, Orimattila, Hämeenkoski, Vääksy, Heinola ja monet muut paikat saavat lehden luettavaksi. Suurimpia jakelupisteitä täydennetään päivän aikana.

Tämä numero on erityinen, sillä Lahden Seudun Uutiset täyttää 10 vuotta. Matkaan on mahtunut paljon tekemistä, tarinoita ja työniloa – sekä valtava määrä paikallisten ihmisten, yrittäjien ja yhdistysten kohtaamisia. Lehden rooli on pysynyt alusta asti samana: nostaa esiin paikallisia onnistumisia, tarinoita ja yrityksiä, ja vahvistaa Päijät-Hämeen yhteisöllisyyttä.

Lehden perustaja Raimo Jokinen oli alusta asti mukana rakentamassa tätä kokonaisuutta ja uskomassa siihen, että paikalliselle lehdelle on oma paikkansa ja tehtävänsä. Hänen työnsä ja vision varaan on voitu jatkaa, kehittää ja kasvattaa lehteä eteenpäin. Muisto ja kädenjälki näkyvät edelleen jokaisessa numerossa.

Juhlavuoden kunniaksi lehdessä nähdään monipuolista sisältöä ja myös tekijöiden omia esittelyjä, jotta lukijat pääsevät tutustumaan lehden taustalla työskenteleviin ihmisiin.

Kiitos kaikille lukijoille, ilmoittajille ja yhteistyökumppaneille – ilman teitä pienestä paikallislehdestä ei olisi kasvanut näin vahvaa ja elinvoimaista tekijää. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa vuosikymmentä.