Oppimateriaalimyynti edellisvuoden tasolla – digimyynnin kasvu taittui

10.09.2024 12:09

 

Suomen Kustannusyhdistyksen tammi-elokuun oppimateriaalimyynnin pikatilasto on julkaistu. Tilaston mukaan tammi-elokuussa kaupallisten kustantajien oppimateriaalimyynti kasvoi 0,4 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Peruskoulun oppimateriaalimyynti kasvoi hieman, toisen asteen laski.

Huomionarvoista on, että digitaalisen oppimateriaalin myynti toisella asteella kääntyi ensimmäistä kertaa kahden prosentin laskuun, kun taas painettujen oppimateriaalien myynti kasvoi 5,5 %. Digitaalisen oppimateriaalin osuus lukion oppimateriaaleista laski yhdellä prosenttiyksiköllä 84 %:iin. Peruskoulussa digiaineiston osuus pysyi viime vuoden tasolla 15 %:ssa.

Alkuvuoden oppimateriaalitilasto antaa hyvää ennakkokuvaa koko vuoden myynnistä. Oppimateriaalien myynti on painottunut alkuvuoteen, koska oppilaitokset hankkivat aineistot useimmiten kerralla koko vuodeksi. Vuonna 2023 tammi-elokuussa myytiin 88 % koko vuoden oppimateriaaleista.

Kuva lianapress