Pavlova

02.04.2021 02:04

Pääsiäisen herkkuihin kuuluu myös pavlova. Venäläisen palettitanssija Anna Pavlovan mukaan nimetty kakku on ihanan kevyt, samalla rapea ja sisältä ehkä hieman vaahtokarkkimainen. Marenkipohjan voi tehdä jo ennakkoon vaikka edellisenä päivänä ja kokoaminen tapahtuu juuri ennen tarjoilua. Kakkuun sopii niin marjat kuin hedelmätkin, aivan maun mukaan. Itse käytin sitruunarahkaa antamaan raikkautta ja passionhedelmää antamaan kirpeyttä. Sopii mainiosta pääsiäisen jälkiruoaksi. Maistuvaa pääsiäistä!

Pavlova

4 kananmunan valkuaista

2,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 tl valkoviinietikkaa

2 tl maizenaa

Täyte:

2 dl vispikermaa

1 prk sitruunarahkaa

hedelmiä, marjoja maun mukaan

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri pikku hiljaa vatkauksen aikana. Lisää valmiiseen vaahtoon vaniljasokeri ja etikka. Pursota leivinpaperin päälle joko pieniä annos kakkuja tai isompi pyöreä kakku, voi myös lusikoida marengin leivinpaperin päälle. Nosta marengin reunoja hieman ylemmäs, niin saat mukavan kolon täytteelle.

Paista marenkia 120 astetta n. 1½ tuntia. Anna jäähtyä ja laita täyte päälle. Jos teet edellisenä päivänä säilytä pohja kuivassa ja ilmavassa paikassa.