SDP:n luottamushenkilö siirtyi perussuomalaisiin Lahdessa

19.05.2023 07:05

Kyllästyi demarien keskinäiseen puoluepeliin

PUOLUEVAIHTO. Lahden kaupungin vaaleilla valittuihin luottamushenkilöihin kuuluva Satu Lehtola on siirtynyt SDP:stä perussuomalaisten riveihin. Lehtola oli SDP:n jäsen vuosina 2011-2023. Hän viimeistelee päättötyötään liiketalouden ammattikorkeakoulun tradenomiopinnoissa ja työskentelee Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallinnossa. Lehtola on kaupunginvaltuuston varavaltuutettu ja oli KOKO Lahti Oy:n ja on Lahden Pysäköinti Oy:n hallitusten jäsen ja Lahden tarkastuslautakunnan varajäsen.

 

– Kyllästyin SDP:n hyvä veli -verkostoon, siihen että Lahden demareissa on niin paljon kaksinaismoralistia jäseniä, jotka haalivat niin paljon itselleen niin monta luottamuspaikkaa, kuin mahdollista, vaikkei olisi edes poliittista mandaattia, Lehtola perustee lähtöään demareista.

 

Rahaa valuu toisarvoiseen

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä työskentelevä Satu Lehtola arvostelee SDP:n mallia, jossa hänen mukaansa syydetään rahaa kaikkeen toisarvoiseen ja jätetään ihmisiä hoitamatta sillä perusteella, ettei rahaa ole. Lehtola moittii, ettei terveyspalveluihin panosteta tarpeeksi.

 

– Haluan olla aina pienituloisten suomalaisten puolella aina. Verovaroin maksetut julkiset palvelut tulee säilyttää. Kun yksityistetään, niin pienituloinen ei saa yhdenvertaisuutta, Lehtola sanoo.

 

Satu Lehtola sanoo, että Lahden päätöksenteossa on erityisesti jäänyt hänen mieleensä ”pormestarihömppä”. Puhetta on ollut liikaa epäolennaisesta ja kinastellaan, eikä oikeita asioita viedä eteenpäin.

 

Palkkaus avuksi hoitajapulaan

Epäkohtana Satu Lehtola näkee erityisesti terveydenhuollon hoitajapulan. Hoitajia saa, kun maksetaan kunnon palkkaa. Hän sanoo, että maksetaanhan insinööreillekin kunnon palkka, niin miksi ei sitten ihmisten hoitajille. Lahden vetovoimaisuutta hän haluaa kehittää juuri niin että kaupungissa kaikilla on mahdollisuus terveyspalveluihin, ja muihin verovaroin ylläpidettäviin palveluihin.

 

– Hyvinvointialueen ja sote-uudistuksen piti parantaa palvelujen saatavuutta ja toimivuutta. Keskittäminen on ollut heikennys. Digipalvelut eivät sovellu kaikkeen. Rahaa syydetään Suomesta ympäri maailmaa, ja oman maan ihmiset voivat huonosti, Lehtola painottaa.

 

Lahden valtuustopuolueiden kesken on sovittu, että luottamushenkilön tulee luopua luottamustehtävistään, jos siirtyy toiseen puolueeseen. Yhtiöiden hallitusjäsenistä päätetään vuotuisissa yhtiökokouksissa, eikä jäsentä voida vaihtaa ilman painavaa syytä kesken vuotta. Tarkastuslautakunnan varajäsenyyttä on mahdollista vaihtaa kesken kauden. Kaupunginvaltuuston varajäsenyys on syntynyt äänestäjien valtuutuksella vaaleissa, joten sitä asemaa valtuutetulta ei voida viedä, vaikka puolueryhmittymä vaihtuu.

                                                                 ************