Lahden tunnetuin maamerkki, kansainvälisestikin arvostettu Sibeliustalo juhlii tänä vuonna 25-vuotissyntymäpäiväänsä. Talon ovet avattiin yleisölle ensimmäisen kerran maaliskuussa 2000. Syntymäpäivänään 9.3. Sibeliustalo avaa Metsähallissa talon historiasta kertovan näyttelyn. Ilmainen näyttely on avoinna yleisölle talon aukioloaikoina koko kevätkauden ajan.
Upeaan tapahtumataloon pääsee kevään aikana tutustumaan suurta suosiota saaneilla talokierroksilla. Sibeliustalon uusi ravintoloitsija Compass Group järjestää ravintola Lastussa juhlabrunsseja useana kevätviikonloppuna. Talon syntymäpäivän kunniaksi lanseerataan myös Sibeliustalon oma juhlakuohuviini.
Juhlat kruunaa luonnollisesti kauden monipuolinen viihdetarjonta täynnä houkuttelevaa ohjelmistoa moneen makuun ja kaikenikäisille. Sinfonia Lahden 75-vuotista taivalta juhlitaan yhdessä Sibeliustalon kanssa – yhteiset syntymäpäiväkonsertit soitetaan 19. ja 20. maaliskuuta Dalia Stasevskan johdolla.
Juhlakevään tärkeitä päivämääriä:
Sibeliustalo 25 vuotta -Juhlanäyttely
Näyttelyn avajaiset sunnuntaina 9.3. klo 10-15
Sibeliustalon toimitusjohtaja Kimmo Kivisilta ja Sinfonia Lahden intendentti Maija Kylkilahti avaavat näyttelyn Metsähallissa klo 10.30. Musiikillisen tervehdyksen Sibeliustalon syntymäpäivään ja juhlanäyttelyn avajaisiin tuo Sinfonia Lahden jousikvintetti.
Myös talon lipunmyyntipisteet palvelevat avajaispäivänä.
Ilmaiseen näyttelyyn pääsee tutustumaan Sibeliustalon aukioloaikoina koko kevätkauden ajan.
Juhlavuoden talokierrokset
Sunnuntai 9.3. klo 12 ja 14
Keskiviikko 19.3. klo 16.30
Torstai 20.3. klo 16.30
Lauantai 5.4. klo 12
Lauantai 1.5. klo 12
Sunnuntai 11.5. klo 12
Lauantai 24.5. klo 12
Hinta: 9 euroa
Liput: Ticketmasterin lipunmyyntipisteet ja www.ticketmaster.fi
kuva: Ilkka Siitari