Ukrainaan saapui lokakuussa Suomesta viisi hyvin varusteltua pelastusajoneuvoa kalustoineen. Ne ovat Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta vapautuneita käytettyjä, mutta hyväkuntoisia paloautoja, jotka pelastuslaitos kunnosti ja varusteli asianmukaisella pelastuskalustolla. Lahjoituksen tekijä on LähiTapiola Vahinkoyhtiö ja sitä koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö.
– Nämä ajoneuvot tulevat Ukrainassa isoon tarpeeseen, sillä pelastustoimen välineistöä kuluu ja menetetään taisteluissa jatkuvasti, toteaa toimitusjohtaja Marko Hasari Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.
Ukrainassa on kuollut yli sata pelastajaa ja loukkaantunut yli 400 Venäjän hyökkäyssodan aikana. Vuoden 2022 jälkeen maassa on tuhoutunut yli 400 paloasemaa.
– Pelastustoimen rooli on Ukrainan pitkittyneessä sotatilassa keskeinen. Pelastajat esimerkiksi sammuttavat hyökkäyksissä syttyneitä tulipaloja ja pelastavat ihmisiä sortuneiden talojen raunioista, LähiTapiolan pääjohtaja Sari Heinonen sanoo.
Paloautojen kunnostustyö tehtiin Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella. Samalla autot varusteltiin monipuolisesti. Niihin lisättiin sammutuskalustoa, työkaluja, raivaus- ja pelastusvälineistöä sekä palokypärät ja sammutusasut.
– Olemme varustelussa pyrkineet siihen, että Ukrainan pelastustoimella on kattava välineistö käytössään erilaisiin sammutus- ja pelastustehtäviin, kalustomestari Niko Koski Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta sanoo.
Ajoneuvot toimitettiin Ukrainaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta sisäministeriön tuella. Lahjoituksen arvo on noin 100 000 euroa.
Myös muut yritykset voivat tehdä lahjoituksia Ukrainaan. EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta Ukraina voi pyytää muilta mailta lahjoituksia, joille on maassa suuri tarve. Lahjoitusten toimitus Ukrainaan tapahtuu EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta. Sisäministeriö koordinoi pelastuspalvelumekanismin toimintaa Suomessa.
kuva: LähiTapiola/Rikumatti Jurmu