Hollolan kirkolla avautuu kesäkuun alussa helsinkiläisen Juha Heikkilän valokuvanäyttely. Heikkilä on
kiinnostunut lähinnä asetelma-, luonto- ja arkkitehtuurikuvauksesta, mutta on ottanut myös muotokuvia
sekä harrastanut katukuvausta. Hänen sukujuurensa ovat Hollolan Uskilan kylässä, missä hän viettää
nykyisin myös vapaa-aikaansa. Heikkilän valokuvia on aiemmin ollut esillä Helsingissä. Tähän Hollolan
Vanhan Kunnantuvan kesänäyttelyyn hän on valinnut tuoreita kukka-aiheita sekä asetelmia.
Näyttely on avoinna Vanhan Kunnantuvan aukioloaikoina ke–pe klo 11–18 ja la–su klo 13–18 elokuun
loppuun saakka. Kuvassa Pionitulppaani, kuvaaja Juha Heikkilä