Hollolan kunta varautuu epidemian laajentumisen estämiseen

Hollolan kunnassa ei ole toistaiseksi todettu koronavirustartuntoja. Varaudumme kuitenkin epidemian laajentumisen estämiseen perumalla yleisötapahtumat ja kaikki ulkopuoliset vierailut ja suunnitellut retket ja matkat koulujen osalta.

Kunta sulkee kuntalaisten avoimet kokoontumispaikat ja rajoittaa päiväkotilasten ja oppilaiden käytössä olevien tilojen ulkopuolista käyttöä maaliskuun loppuun saakka, mutta on mahdollista, että suojaamistoimia jatketaan myös tuon ajankohdan jälkeen.

Seuraavat toimenpiteet astuvat voimaan:

  • Kunnan yleisötapahtumat perutaan.
  • Emme vastaanota ulkopuolisia vierailuryhmiä ja suunnitellut retket ja matkat perutaan.
  • Oppilaiden oppimateriaalit laitetaan oppilaiden mukana kotiin, jolla varaudutaan tilanteeseen, että mahdollisen koulun sulkemisen yhteydessä mahdollistetaan etäopiskelun toteuttaminen.
  • Koulujen ja päiväkotien ilta- ja harrastuskäyttö suljetaan.
  • Uimahallin ryhmäliikunta tilaisuudet perutaan, uimahallin muu käyttö jatkuu toistaiseksi.
  • Pääkirjaston ja Kalliolan kirjaston yhteisökahvilat suljetaan. Kirjastojen muu käyttö ja omatoimikirjastot jatkuvat toistaiseksi.

Koulujen ja päiväkotien toiminta toteutetaan normaalisti siihen saakka, kun se on mahdollista tai asiaan liittyen tulee uutta viranomaisohjausta.

Valmiutta on nostettu

Hollolan kunnan terveydenhuoltopalveluista vastaa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, myös infektioiden kuten koronan osalta.

Yhtymä seuraa koronatilanteen kehitystä jatkuvasti ja varautuu muuttamaan ohjeistuksia alueellaan aluehallintoviranomaisten ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitosten linjausten mukaisesti. Yhtymässä on hyvä valmius laajemmankin potilasjoukon hoitoon.

Kunnan johtoryhmä seuraa tiiviisti tilannetta sekä siihen liittyvää ylempien viranomaisten ohjeistusta. Kunnan valmiutta on nostettu ja varautumista on vahvistettu. Myös alueellista yhteistyötä on tiivistetty.

Ohjeita päivitetään säännöllisesti kunnan tiedotuskanavilla. Myös kunnan henkilöstöä on tiedotettu ja toimintaohjeet infektioriskin minimoimiseksi annettu.

Kunta tiedottaa lisää www.hollola.fi


Päivi Rahkonen                               
Kunnanjohtaja
                               

Matti Ruotsalainen
Hyvinvointijohtaja