Lahden kaupunginhallitus on myöntänyt kultaisen Lahden mitalin FT, johtava ympäristöasiantuntija Saara Vauramolle.

Lahden kaupungin entisen ympäristöjohtajan, Saara Vauramon panos sekä kaupungin viranhaltijana että Kestävä Lahti -säätiön ohjelmajohtajana on ollut poikkeuksellisen mittava Lahden kaupungin ympäristöpääkaupunkivuoden 2021 onnistumisen kannalta.

Vauramo on useiden vuosien määrätietoisella ympäristötyöllään tehnyt Lahden nimeä tunnetuksi ympäristötoiminnan edelläkävijäkaupunkina. Tälle työlle on annettu erityistä arvoa myös Lahden kaupungin ulkopuolella sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Vauramo on ollut pidetty ja arvostettu työtoveri ja yhteistyökumppani.

Vauramo on työllään merkittävästi edistänyt kestävien ja innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä Lahden kaupungin päämäärien saavuttamiseksi muun muassa hiilineutraalisuuden, energiatehokkuuden, kasvihuonepäästöjen vähentämisen, kestävän kehityksen ja muuttuvien liikkumismuotojen sekä kiertotalouden alalla.

Ympäristöpääkaupunkivuoden jälkeen Saara Vauramo on jatkanut uraansa johtavana asiantuntijana kansainvälisessä Ramboll -suunnittelu- ja konsultointiyrityksessä luontopositiivisten ratkaisujen parissa.

Kultainen Lahden mitali myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Lahden kaupungin hyväksi. Mitali on perinteisesti luovutettu Lahden syntymäpäivänä 1.11.

Lähde: lahti.fi