Scania lopettaa Lahdessa

05.10.2020 07:10

Eipä tullut yllätyksenä tieto, että Scania lopettaa autokorituotannon
Lahden Jokimaalla. Paikalle oli saapunut muun muassa elinkeinoministeri
Mika Lintilä ja kaksi adjutanttia. Olipa ministeri juttutuulella. Tämähän kääntyikin onnenpotkuksi, nyt saadaan Lahteen sähköautovalmistusta ja akkuteollisuuta. Akkujen kehitystyö on jatkunut sähköautojen osalta jo n. 20 vuotta ja kehitys askeleet on ollut erittäin lyhyitä.

Sähköautojen valmistus on jo täydessä vauhdissa maailmalla. Eipä
ministeri maininnut kauanko irtisanottujen on odoteltava toimien
käynnistymistä, ettei vaan eläke ehdi iskeä ennen kuin nämä projektit on
saatu maaliin. Miksei ministeri puuttunut asian ytimeen? Miksi Suomesta
yritykset hakeutuu muihin maihin? Ja jopa osa Eu-maihin.
Suurin syy on meidän kulurakenteessa, jotka näyttävät täällä hetkellä
siltä, että tulevaisuus on todella synkän näköistä. Yritykset taistelevat
maksujen kanssa jopa Ruotsin kanssa, puhumattakaan Virosta ja muista
itäplokin maista, joissa yhteiskunnan kulut ovat alhaisempia.
Ei Scania lähde esim. Puolaan huonojen työntekijöiden takia Lahdesta,
vaan virallinen syy on Suomen korkeat tuotantokustannukset, jonka he ovat
itse ilmoittaneet syyksi. Sama syy Kaipolassa sanomalehtipaperin
valmistuksessa.

Ministeri lupaa uutta valmistusta Scanian tilalle, onhan sitten taas
mitä siirtää naapurimaihin tai realisoida. Lintilän vierailusta ei puuttunut kuin ilotulitus.

Hiukan historiaa:
Lahden Autokoritehdas perustettiin vuonna 1945 Nastolaan Villähteelle ja työllisti silloin 200 työntekijää. Vuonna 2000 Lahden Autokoritehdas siirtyi Scania Oy:n omistukseen. Kun omistaja vaihdos oli suoritettu luultiin, että ei mitään hätää, työpaikat säilyvät, mutta eipäs mitä, Scania käytti alusta alkaen
vuokratyövoimaa ja vaihtuvuus oli voimakasta. Työntekijät kävivät Ruotsissa ja Puolassa opettamassa miten Lahdessa saadaan niin hyvää tulosta. Keikat kestivät useamman viikon, joten opetettiin kädestäpitäen. Humoristinen esimerkki Puolasta, kun pojat teki töitä niin puolalainen ryhmänjohtaja tuli sanomaan ”ei saa tehdä niin paljon töitä”, joten onnea ja menestystä Scanialle valitsemallaan tiellä.

Raimo Jokinen