Junioreiden keilailun EM-kilpailut pelattiin Ranskan Wittelsheimissa 2.-11.9.2022. Suomen joukkue rohmusi kilpailuista yhteensä 8 mitalia. Lahtelainen 17-vuotias debytantti Roni Leskinen palasi Suomeen kahden EM-mitalin kanssa.

Leskinen saavutti parinsa Lenni Juutilaisen kanssa poikien parikilpailussa pronssia. Hän voitti myös kultaa poikien joukkuekilpailussa yhdessä Juutilaisen, Luukas Väänäsen ja Jani Soukan kanssa. Soukka voitti myös henkilökohtaisen hopeamitalin poikien singlessä.

Tyttöjen joukkueesta Peppi Konsteri voitti All-Event -kultaa, sekä parikilpailussa kultaa Mila Nevalaisen kanssa. Tytöt saavuttivat myös pronssia joukkuekilpailussa, jossa pelasivat Konsterin ja Nevalaisen lisäksi Tiiamari Laukkanen ja Pinja Laukkanen. Debytantti Tiiamari Laukkanen voitti myös henkilökohtaisen kultamitalin tyttöjen singlessä. Pinja Laukkanen puolestaan nappasi pronssisen mitalin tyttöjen Mastersista.

Leskinen oli enemmän kuin tyytyväinen saavutuksistaan.

– Ensimmäiset arvokilpailuni ja ne menivät paremmin kuin osasin ikinä toivoakaan. Lähdin kilpailuihin rennolla mielellä. Valmistautuminen onnistui täydellisesti. Viime vuoden heittokäden ongelmien jälkeen nämä mitalit maistuvat todella hyviltä, Leskinen toteaa.

Teksti ja kuva: Niina Leskinen

Roni Leskinen