Uusi rutto tulossa?

07.03.2020 10:03

Ajankohtaista on tietää mikä on pandemia, koska sellainen näyttää alkaneen. Pandemia on tartuntatauti, joka leviää koko maailmaan. Kuuluisa pandemia oli rutto, musta surma 1300-luvulla. Silloiseen ”maailmaan” eivät kuuluneet Suomi ja Islanti. Ne säätyivät rutolta, joka tappoi Euroopan tiheämmin asutuilla alueilla, ennen kaikkea kaupungeissa yli puolet väestöstä.

Rutto siinä muodossaan ei voi ihmiskuntaan iskeä nykyään, sillä ruton aiheuttaja, bakteeri tarvitsi väli-isännän, rotan. Kun rottakanta pidetään pienenä ja hallitaan hygienia, epidemiaa ei tule. 1700-luvun alun rutto saavutti Suomenkin. Täällä kuoli 2500 ihmistä.
Nykyiset pandemiat ovat virusten aiheuttamia. Suurin ja tuhoisin oli Espanjan tautina tunnettu influenssa 1918-19. Siihen kuoli ehkä 100 miljoonaa ihmistä, ja mikä poikkeuksellista, paljon nuoria ja hyväkuntoisia. Influenssavirukset nimetään niiden pintarakenteen mukaan kirjaimilla ja numeroilla. Espanjan tauti oli H1N1. Influenssaepidemiat ovat toistuneet muutamien vuosien välein. Monet muistavat aasialaisen tai hongkongilaisen, moskovalaisen ja teksasilaisen.

Sairastettu virustauti jättää immuniteetin, vastustuskyvyn. Samalaiseen ehkäisemiseen pyritään rokottamalla. Ongelma piilee viruksen kyvyssä muuttua. Vaarallisimmat viimeksi ilmestyneet influenssavirukset ovat olleet lintuinfluenssa ja sikainfluenssa, H5N1 ja H7N9. Eläimen nimen ilmaantuminen virusta kuvaamaan johtuu siitä, että virus poikkeaa eläinkunnassa ja saa vierailun myötä uudenlaisia aineksia itseensä. Muistettakoon, että virus on totaalinen loinen. Sillä ei ole omaa aineenvaihduntaa, eikä oikeastaan muuta kuin kyky käyttää isäntäolennon aineksia hyväkseen. Myös perintötekijät se hankkii isännältä.

Flunssa ei ole influenssa
Viime syksynä näin hoitolaitoksessa ilmoituksen henkilökunnalle: flunssarokotukset saa työterveyshuollosta… Sain pienen raivarin. Että ammattilaiset eivät osaa erottaa influenssaa ja flunssaa! Ei ihme, että maallikot sotkevat ne toisiinsa. Nuhakuumeen, flunssan voivat aiheuttaa lukemattomat eri virukset. Niitä on niin monenlaisia, että rokotteita ei voi kehittää. Kun flunssan saa, täytyy niistää ja lievitellä oireita. Mutta influenssa on influenssa. Ihan eri tauti, paljon vaikeampia oireita aiheuttava ja huonokuntoisille hengenvaarallinen. Miten tätä selvästi kuvaisin? Yritetään. Opel, Renault ja Lada ovat autoja. Myös Ferrari on auto. Opelilla, Fiatilla jne ei ole samoja ominaisuuksia kuin Ferrarilla. Tollokaan ei nimitä niitä Ferrariksi.
– Jos joku tästä vertauksesta jotain ymmärsi, onneksi olkoon! Siis, flunssa ei ole influenssa. Siksi influenssarokotus ei estä flunssaa.

Koronavirus on koronavirus
Koronavirusten aiheuttamia tauteja olivat SARS ja MERS. Tämänhetkisen epidemian aiheuttaja, virusmuunnos, on nimetty COVID-19. Todennäköisesti se on syntynyt viruksen vierailusta eläimissä kuten influenssaviruksen uudet versiot. Myös oireet ovat samantyyppisiä, kuumetta, lihaskipuja, yskää, heikkoa oloa. Bakteeritauti rutto levisi satoja vuosia sitten nimenomaan satamakaupunkien kautta, esimerkiksi Venezia ja Genova Italiassa. Niihin saapui matkailijoita muilta mailta tauti tuliaisinaan. Nykyään jokainen paikkakunta, missä on lentokenttä, on ”satamakaupunki”. Ruton aikaan matkojen taittumiseen kului viikkoja, ja tauti ehti tulla ilmi ennen satamaan pääsyä. Karanteeni voitiin toteuttaa. Koronaviruksen saanut voi olla oireeton muutaman päivän, mutta muutamassa tunnissa hän lentää kauas. Virustauti leviää koska tahansa minne tahansa. Kaikkia lentomatkustajia ei panna karanteeniin useiksi päiviksi. Sanalla sanoen, uusi pandemia on väistämätön. Tämä on ennustettu jo parikymmentä vuotta sitten.

Vältä pärskimistä ja pärskijää
Istuin lapsenlapsen vieressä runsas viikko sitten. Lapsi posautti kelpo aivastuksen päin naamaa. Minulla oli nuhaa pari päivää, ja sillä selvä. Kaikki tulehdustaudit eivät nykyäänkään ole koronavirusta. Mutta vain lisätutkimuksilla se voidaan todeta.
Yskimisen ja aivastamisen kohteeksi joutumista on vaikea välttää. Julkisissa tiloissa ja kulkuneuvoissa, esimerkiksi linja-autossa aivastuksesta sinkoavat pienet pisarat leviävät ilmastoinnin ansiosta kaikkialle. Käytä tilanne hyväksesi ja lue! Rauhoita elämäsi kaikenlaisista menoista ja lue kotona kirjoja, Lahden Seudun Uutisia ja nettilehti Synaptoria. Ota rennosti. Älä liikaa seuraa uutisointia koronaviruksesta.

Jyrki Joensuu
Yleislääketieteen ja psykiatrian erikoislääkäri