Lahden Seudun Uutiset Paikallisesti sinun
Paikallismediasi Lahdessa ja Lahden seudulla
Lahden Seudun Uutiset on vuodesta 2015 ilmestynyt paikallislehti, joka tuo tuoreimmat uutiset ja maukkaimmat puheenaiheet luoksesi kerran kahdessa viikossa. Lehden taustalta löytyy innokas ja aktiivinen tekijäjoukko, joka haluaa kehittyä ja kehittää lehteä aina paremmaksi. Kyseessä on perheyritys, jossa vuonna 2023 ruoriin astui Niina Ojansivu.
Markkinapaikka
Markkinapaikka
Ajankohtaista
Kotimaiset hedelmät ovat aina kuorimatta paras
Tällä hetkellä Suomen hedelmäviljelmillä kerätään talteen talven vitamiinipommit. Suomessa tuotetaan hedelmäherkuttelijoiden iloksi vuodessa noin 7 miljoonaa kg omenaa, 150 tonnia päärynää ja pieni määrä luumuja. Suurin osa sadosta menee tuorekäyttöön, mutta tarjolla on myös kotimaista omenamehua, hilloja ja jopa kotimaisia omenasiidereitä. Kasvukausi oli yllätyksellinen Kasvukausi on tänä vuonna ollut pitkä ja säiden puolesta vaihteleva ja jopa yllätyksellinen. Pitkän talven jälkeen kevät tuli rytinällä ja lämpötilat näyttivät hellelukemia jo toukokuun puolella. Kukinta oli nopea mutta pölytys onnistui hyvin ja hallaa ei pahemmin ollut. Myöhäisen alun jälkeen todettiinkin, että kausi oli tänä vuonna hedelmienkin osalta aikainen. Ensimmäisiä omenoita poimittiin jo heinäkuun lopulla. Syyslajikkeetkin on jo varastossa ja tällä hetkellä tarhoilla poimitaan talvilajikkeita. Poiminta jatkuu aina lokakuun loppupuolelle saakka. Ammattiviljelmiltä tasainen sato
Joutsassa lauantaina 28.9.2024 jokamiesluokan esikisa ensi vuoden SM-taistoihin
Päijät-Hämeen Urheiluautoilijat järjestää tulevana lauantaina klo 11 alkaen Joutsan Seudun Moottoriradalla jokamiesluokan kilpailun, SV Kuivaus JM -nimellä ajettava kilpailu toimii samalla esikisana ensi vuoden isompaa kilpailua ajatellen. Tiistai-iltana päättyneen ilmoittautumisajan puitteissa mukaan ilmoittautui tasan 100 kilpailijaa. Ensi kesän kilpailun ajankohta on 7.-8.6.2025 ja radalla ratkotaan silloin Nuorten, Naisten, sekä EVK:n (etuveto/kardaani) SM-tittelit. Tämän vuoden kisassa luokat ovat samat, lisättynä Tuuppari-luokalla. Lauantain kilpailussa Nuorten luokka ajetaan ensin ja sen jälkeen Naiset, lopuksi EVK ja Tuupparit ajavat lähtöjään vuorotellen. Näin järjesteltynä samalla autolla voi ensi vuoden kisa-areenaan tutustua useampi kuljettaja. Päijät-Hämeen UA on vuodesta 2022 alkaen järjestänyt Joutsassa jokamiesluokan kisat kahdesti per kesäkausi ja järjestämishistoriasta löytyy myös Yleisen SM:n järjestäminen Joutsassa kesällä 2016. Seuran kotiratana toimineella Hollolan Kukonkoivun radalla ajotapahtumat loppuivat syksyyn
Lahden seurakunnat päätti myydä Upilan leirikeskuksen
Upilan leirikeskus siirtyy Lahden seurakuntayhtymältä kiinteistökaupalla Green Frog Holding Oy:lle. Lahden seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi 25. syyskuuta ostotarjouksen, jossa leirikeskus sillä sijaitsevine rakennuksineen myydään 600 000 euron hintaan. Upilan leirikeskus sijaitsee Vesijärven äärellä Hollolassa noin 14 kilometrin päässä Lahden keskustasta. Leirikeskuksen pinta-ala on 11,9 hehtaaria. Päärakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas, ja osa tontista on määrätty suojeltavaksi. Kiinteistöllä on myös käyttämätöntä rakennusoikeutta. Alueella sijaitsee kymmenen rakennusta. Leiritoiminnan käytössä ovat olleet vuonna 2005 valmistunut majoitusrakennus, 1981 valmistunut huoltorakennus, jossa on keittiö- ja ruokalatilat, 1780 valmistunut päärakennus, neljä aittaa sekä 2011 valmistunut rantasauna. Lisäksi leirikeskuksen alueella on varasto-autotalli sekä hirsinen, vuonna 1830 valmistunut asuinrakennus, joka on vuokrattu. Rakennuksista osa tarvitsee lähiaikoina remonttia. Upilan leirikeskus on liitetty kunnallistekniikkaan. Leiritoiminta loppui Upilassa marraskuussa 2023 Siikaniemen
Montako muovikassia olet ostanut tänä vuonna?
Oletko koskaan laskenut kuinka monta muovista kantokassia tulet ostaneeksi ruokakaupasta vuoden mittaan? Päivittäistavarakaupan yritykset haluavat taas tällä viikolla muistuttaa kuluttajia muovikassien käytön vähentämisestä ja kannustavat kuljettamaan ostokset kotiin omassa kassissa. Oma kassi kauas kantaa! Kaupan liitto ja ympäristöministeriö solmivat vuonna 2016 vapaaehtoisen green deal -sopimuksen varmistamaan, että EU:n pakkausjätedirektiivin muovikassien kulutuksen vähentämistavoitteet saavutetaan. Vuoden 2025 loppuun mennessä tavoitteena on, että Suomessa käytettäisiin enintään 40 muovista kantokassia henkilöä kohti. Vuonna 2023 määrä oli vielä 62 muovikassia. Näistä päivittäistavarakaupasta ostettuja oli noin 85 prosenttia. Muovikassien ylikulutuspäivä tuli tänä vuonna vastaan jo elokuun lopussa, joten loppukirin on oltava kova, jotta tavoite saavutettaisiin. – Kaupan toimijat ovat kiitettävästi tuoneet esiin muovin ympäristövaikutuksia ja viestineet muovikassien kulutuksen vähentämisen merkityksestä. Sopimuksen tavoite on kuitenkin kunnianhimoinen ja
Vesiurut jäävät pois käytöstä
Pikku-Vesijärven vesiurkujen ylläpidosta on päätetty luopua toistaiseksi, koska niiden tekniikka on vanhentunut. Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 17. syyskuuta ja päätti sulkea vesiurut sekä aloittaa selvityksen niiden tekniikan uusimisesta. Vesiurkujen allasta ei tyhjennetä vedestä vaan altaaseen jätetään vesikierto päälle. Vesiurkujen esitykset jatkuvat 28. syyskuuta saakka.
Kotitalousvähennys pienenee ensi vuoden alusta lähtien
Kotitalousvähennykseen tulee suuria muutoksia: enimmäismäärä laskee 1 600 euroon, ja kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä saatu korotettu vähennys poistuu. Muutokset koskevat vuoden 2025 alusta lähtien suoritettavia töitä. Kotitalousvähennystä voi ensi vuoden alusta lähtien saada korkeintaan 1 600 euroa henkilöltä. Vähennys on 35 prosenttia työn osuudesta, jos ostaa työn tai hankkii palvelun yritykseltä. Lisäksi kotitalousvähennyksen omavastuuosuus nousee nykyisestä 100 eurosta 150 euroon. Muutokset ovat osa valtionhallinnon säästöjä. Hallitus antoi asiasta esityksen tänään. Hallitus arvioi esityksessään, että kotitalousvähennykseen tehtävät muutokset tuovat 100 miljoonan euron vuosittaisen säästön. Hoiva- ja hoitotyön väliaikainen erityisasema loppuu Tällä hetkellä vähennystä voi saada 40 prosenttia remonttitöiden työn osuudesta ja 60 prosenttia kotitalous-, hoiva- tai hoitotyön osuudesta, jos palvelu ostetaan yritykseltä. Enimmäismäärä on tällä hetkellä 2 250 euroa remonttitöistä ja
Launeen Keskuspuistossa kukkii ensi keväänä lahtelaisten toivomat alppiruusut
Alppiruusupuisto on lahtelaisten ideoima osallistuvan budjetoinnin kohde. Alppiruusupuisto sijaitsee Launeen keskuspuiston arboretumin yhteydessä, puiston koilliskulmassa. Puisto on osa arboretumin uutta suunnitelmaa, jota toteutetaan tulevina vuosina. Keskuspuiston arboretumia halutaan kehittää ja sen lajistoa monipuolistaa. Puistoon on istutettu 17 erilaista alppiruusulajiketta, kuten kelta-alppiruusua ja nukka-alppiruusua. Yhteensä puistoon on istutettu 43 alppiruusun tainta. Lisäksi puistosta löytyy muun muassa vuohenkuusamaa, erilaisia hortensioita, heisiä ja marjakuusia. Paras aika vierailla puistossa on keväällä. Kukinta alkaa eri lajien kohdalla eri aikaan. Kukinta alkaa yleensä toukokuun puolessa välissä ja kestää ainakin kesäkuun puolenväliin asti, säästä riippuen. Alppiruusupuiston avajaisia vietetään keväällä 2025. Kaupunki toteuttaa tämän vuoden aikana yhteensä 41 osallistuvan budjetoinnin asukasideaa. Lue lisää osallistuvasta budjetoinnista ja katso kaikki toteutettavat ideat osoitteesta lahti.fi/osbu.
Lahden Historiallinen museo avasi ovensa 6.6.2024. Ensimmäinen kesä on ollut museolle kävijämenestys ja kiirettä on riittänyt. Kesä-elokuun kävijämäärä oli yhteensä 15 875 näyttelyvierasta.
Historiallinen museo houkutteli avajaisviikollaan kesäkuun alussa lähes 2000 kävijää ja kesän ajan kävijöitä on edelleen ollut runsaasti. Museon kolmessa näyttelyssä on riittänyt vipinää ja ryhmävierailuita on ollut useita viikossa. ”Palaute on pääasiallisesti ollut kiitollista. Kävijät ovat olleet vaikuttuneita oivaltavista digitaalisista ratkaisuista ja Kotiin-näyttelyn koskettavuudesta”, museouudistuksen projektipäällikkö Ilkka Kuhanen toteaa. Tulevan syksyn aikana museolla pyritään vastaamaan runsaaseen kiinnostukseen esimerkiksi järjestämällä lauantain yleisöopastuksen lisäksi opastus keskiviikolle syyskuusta alkaen. Lisäksi museolla on syksyn aikana runsaasti erilaisia tapahtumia Muistamon keskusteluilloista Vesijärviseuran luentoihin ja useisiin erilaisiin konsertteihin. ”Erityisesti Kotiin -näyttelyyn liittyy paljon erilaisia tapahtumia. Museolla kuullaan karjalaiseen musiikkiperinteeseen liittyviä konsertteja ja järjestetään esimerkiksi piirakkatyöpaja. Tavoitteenamme on, että museo olisi matalan kynnyksen paikka tulla viihtymään ja tämä huomioidaan kaikissa tapahtumissamme”, näyttelyamanuenssi Sini Ojala kertoo. Lahden
Oppimateriaalimyynti edellisvuoden tasolla – digimyynnin kasvu taittui
Suomen Kustannusyhdistyksen tammi-elokuun oppimateriaalimyynnin pikatilasto on julkaistu. Tilaston mukaan tammi-elokuussa kaupallisten kustantajien oppimateriaalimyynti kasvoi 0,4 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Peruskoulun oppimateriaalimyynti kasvoi hieman, toisen asteen laski. Huomionarvoista on, että digitaalisen oppimateriaalin myynti toisella asteella kääntyi ensimmäistä kertaa kahden prosentin laskuun, kun taas painettujen oppimateriaalien myynti kasvoi 5,5 %. Digitaalisen oppimateriaalin osuus lukion oppimateriaaleista laski yhdellä prosenttiyksiköllä 84 %:iin. Peruskoulussa digiaineiston osuus pysyi viime vuoden tasolla 15 %:ssa. Alkuvuoden oppimateriaalitilasto antaa hyvää ennakkokuvaa koko vuoden myynnistä. Oppimateriaalien myynti on painottunut alkuvuoteen, koska oppilaitokset hankkivat aineistot useimmiten kerralla koko vuodeksi. Vuonna 2023 tammi-elokuussa myytiin 88 % koko vuoden oppimateriaaleista. Kuva lianapress
Suomenhevonen saa oman brändi-ilmeen
Suomenhevonen, kansallishevosemme, saa oman brändi-ilmeen 6. syyskuuta 2021, suomenhevosen päivänä. Suomenhevosella ei ole aiemmin brändi-ilmettä ollut. Samalla avautuu uusi verkkosivusto www.suomenhevonen.fi, joka kokoaa yhteen suomenhevosta koskevaa tietoa ja muun muassa ohjaa ja kannustaa hevosen kanssa harrastamisen pariin. Suomenhevosen tunnettuuden ja kysynnän kasvattamista niin Suomessa kuin kansainvälisesti lähdettiin pohtimaan suomenhevosyhdistysten voimin muutama vuosi sitten. Suomenhevosliitto ry, Suomenratsut ry, Suomenpienhevosyhdistys ry ja Suomen työhevosseura ry huomasivat, että kun toiminnan kohde on kaikil- la sama – suomenhevosen hyväksi työskentely – voimat kannattaa yhdistää. Yhteistä oli huoli siitä, mikä on suomenhevosen tulevaisuus, kun varsamäärät olivat huolestuttavassa laskussa. Myös keskusjärjestö Suomen Hippos ry on alusta lähtien ollut mukana brändityössä. ”Totesimme, että suomenhevosen tunnettuutta on lisättävä, kerrottava hevosesta heillekin, jotka eivät sitä vielä tunne. Kaupungistumisen kiihtyessä
Suomen luonnon päivä – Luonnon juhla kaikille!
Suomen luonnon päivä on luonnon oma juhlapäivä ja osa kansallista juhlapäivien perinnettä. Tämä aktiivisen tekemisen ja osallistumisen päivä on avoin kaikille, jotka haluavat juhlistaa Suomen luontoa. Sisäministeriön suosittelema liputuspäivä tarjoaa meille mahdollisuuden nostaa lippu Suomen upean luonnon kunniaksi. Suomen luonnon päivää juhlitaan elokuun viimeisenä lauantaina – hymyillen, rennosti ja pilke silmäkulmassa. Päivä kuluu arvokkaasti, ylpeänä Suomen luonnosta, mutta samalla arkisen helposti ja saavutettavasti. Juhli omaan tyyliisi: lähiluonnossa, kansallispuistossa tai vaikka erämaassa. Liputetaan itselle sopivalla tavalla, itselle sopivassa paikassa! Suomen luonnon päivänä yhä useampi pääsee nauttimaan luonnosta. Vietä päivä luonnossa, nauti kesästä kaikilla aisteillasi, herkuttele mustikkapiirakalla – päivän virallisella leivoksella, askartele oma Sibeliusboksi tai nuku yö ulkona. Tärkeintä on, että juhlimme luontoamme yhdessä ja nautimme sen tarjoamista elämyksistä. Liity mukaan
Päijät-Hämeen matkailun kokonaishyöty 320 miljoonaa euroa – matkailulla laaja kasvupotentiaali
Tutkimukset vuoden 2023 kunta- ja aluekohtaisista matkailutuloista sekä matkailun työllisyysvaikutuksista ovat valmistuneet. Useasta tutkimuksesta koostuva kokonaisuus on nyt entistä kattavampi ja ensimmäistä kertaa mukana on myös Päijät-Häme. Päijät-Hämeen matkailun kokonaisvaikutukset olivat noin 320 miljoonaa euroa. Alan kokonaistyöllisyysvaikutukset olivat lähes 1300 henkilötyövuotta eli matkailu työllistää Päijät-Hämeessä noin 4500 henkilöä. Toimialan kansainvälisistä haasteista huolimatta kokonaisuudessaan matkailun valtakunnalliset vaikutukset olivat kasvussa vuonna 2023. Matkailun palautuminen on nähtävissä myös Päijät-Hämeessä, jossa välitön matkailutulo on tutkimuksen mukaan 230 miljoonaa euroa. Välittömien tulojen osalta suurimman potin tuotti polttoaineen ja vähittäiskaupan myynti, joka oli noin 102 miljoonaa euroa ja 45 %:a kokonaisuudesta. Majoitus- ja ravitsemistoiminta keräsi 81 miljoonaa euroa kokonaisuudessaan. Matkailun taloudellisen kokonaishyödyn lisäksi on tunnistettu laajaa vaikutusta alueen kansallisessa ja kansainvälisessä näkyvyydessä, vetovoiman ja Visit
Montako muovikassia olet ostanut tänä vuonna?
Oletko koskaan laskenut kuinka monta muovista kantokassia tulet ostaneeksi ruokakaupasta vuoden mittaan? Päivittäistavarakaupan yritykset haluavat taas tällä viikolla muistuttaa kuluttajia muovikassien käytön vähentämisestä ja kannustavat kuljettamaan ostokset kotiin...
Vesiurut jäävät pois käytöstä
Pikku-Vesijärven vesiurkujen ylläpidosta on päätetty luopua toistaiseksi, koska niiden tekniikka on vanhentunut. Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 17. syyskuuta ja päätti sulkea vesiurut sekä aloittaa selvityksen niiden tekniikan uusimisesta....
Kotitalousvähennys pienenee ensi vuoden alusta lähtien
Kotitalousvähennykseen tulee suuria muutoksia: enimmäismäärä laskee 1 600 euroon, ja kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä saatu korotettu vähennys poistuu. Muutokset koskevat vuoden 2025 alusta lähtien suoritettavia töitä. Kotitalousvähennystä voi ensi vuoden alusta...