Suuren urheilujuhlan tuntua Tiilikankaalla

Jukola_Games-72ppi

Lauantaina 17.8.2019 oli suuren urheilujuhlan tuntua. Ainakin Hollolan tiilikankaalaisille. Nimittäin Karilantien hiekkakentällä järjestettiin jo 40. kerran Jukola Games -tapahtuma. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin samana vuonna kuin oli Moskovan olympialaiset, eli vuonna 1980.

Jukola Games alkoi myös tänä vuonna jo aiemmin kesällä kuntorasteilla, jotka jatkuivat läpi kesän. Petanque cup kisattiin pitkin kesää. Finaali oli kisapäivää edeltävänä keskiviikkona.

Lajivoitoista ja joukkuemestaruudesta kisasi tänäkin vuonna 12 joukkuetta ja osallistujia oli vauvasta vaariin. Joukkuelajeina olivat mm. kottikärryviesti ja kananmunan kuljetus, jotka kisattiin aamupäivän aikana. Yksilölajeina olivat mm. saappaanheitto, vauhditon pituushyppy, narugolf, kolmipyöräisten kisa sekä eri juoksumatkat. Lajeja oli yhteensä 24 eli kaikille löytyi varmasti jokin laji, johon osallistua. Osallistujia oli tänä vuonna ennakkoon ilmoittautuneita 330. Kisapäivänä avoimina lajeina oli vielä bottle flip ja narugolf.

Kisapäivän juhlapuheen pitivät Jukola Gamesin perustajajäseniin kuuluvat Reijo Salminen ja Simo Leporanta. Kisat avasi olympiavoittaja, 94-vuotias Siiri ”Äitee” Rantanen.

– En ole koskaan ollut vastaavanlaisessa tapahtumassa. Tunnelma on hieno, toteaa Siiri Rantanen.

Kisakentällä näkyi myös tuttuja kasvoja televisiosta. Reijo Salminen on ollut tuttu näky vuosien varrella Jukola Gamesissa, mutta myös hänen poikansa Eppu Salminen oli kisapäivänä perheensä kanssa paikalla ja muisteli nuoruuttaan lämmöllä.

– Olin mukana kisoissa aina vuoteen 1986 asti kunnes muutin Helsinkiin opiskelemaan. Edustimme silloin Aleksin Toive-joukkuetta. Ekana vuonna oli tukka värjätty punaiseksi, se oli parasta punk-aikaa. Voitin jopa kultaakin joku vuosi. Iltajuhlat oli silloinkin todella suosittuja ja porukkaa oli tungokseen saakka.

Reijo Salminen kertoi mistä ajatus tapahtumaan lähti 40 vuotta sitten.

– Muutimme asumaan tänne Tiilikankaalle 1970-luvun lopussa. Kerran meitä oli kolme kaveria lenkillä ja juostiin tästäkin läpi. Ihmiset rakensi silloin paljon omakotitaloja tänne ja kukaan ei tuntenut toisiaan. Siitä ajatus sitten tuli. Minun mielestäni tällainen yhteisöllisyys on tulossa, eikä menossa.

Myös tänä vuonna nähtiin hienoja onnistumisia. Lajeja suoritettiin tosissaan tai ainakin puoliksi tosissaan. Kaikilla joukkueilla oli mestaruus eli Aleksin Kivi tähtäimessä. Tänä vuonna mestaruuden vei edellisvuoden tapaan Jukolan Pamaus.

Voittoa tärkeämpää tapahtumassa oli yhdessäolo, yhdessä tekeminen ja hauskanpito. Se myös näkyi sekä osallistujissa että talkoomiehissä ja -naisissa.

Iltaohjelmassa oli arpajaisten pääpalkintojen jako sekä Tuubakimalainen viihdytti lapsia. Illan huipensi upea tulishow ja ilotulitus. Näin hieno tapahtuma sai upean päätöksen.

Kisatoimikunnan puheenjohtaja Kimmo Ahonen oli tyytyväinen jälleen tämän vuoden kisapäivään.

– Olen iloinen kaikin puolin onnistuneista kisoista ja hyvästä tunnelmasta. Hyvää palautetta on tullut myös iltajuhlasta, joka oli kyllä tänä vuonna tosi hieno! Isot kiitokset perustajajäsenille Simolle ja Reijolle juhlakisojenkin ohjelmaan osallistumisesta innolla ja laajalla osaamisellaan. Ajatukset on siirtyneet nyt jo seuraaviin eli olympiavuoden 40-vuotiskisoihin. Uudistuksia tulee varmasti lisää ja toivottavasti myös lisää toimitsijavapaaehtoisia, ilman heitä ei yksikään laji, iltajuhla tai makkaranpaistokaan onnistu.

Share on facebook