Lahden Seudun Uutiset Paikallisesti sinun
Paikallismediasi Lahdessa ja Lahden seudulla
Lahden Seudun Uutiset on vuodesta 2015 ilmestynyt paikallislehti, joka tuo tuoreimmat uutiset ja maukkaimmat puheenaiheet luoksesi kerran kahdessa viikossa. Lehden taustalta löytyy innokas ja aktiivinen tekijäjoukko, joka haluaa kehittyä ja kehittää lehteä aina paremmaksi. Kyseessä on perheyritys, jossa vuonna 2023 ruoriin astui Niina Ojansivu.
Markkinapaikka
Markkinapaikka
Ajankohtaista
Lahti-Seura kokoaa Lahti-muistot ja yhdistykset yhteen markkinapäivänä 1.7.
Vuonna 1946 perustetun Lahti-Seuran tarkoitus on vahvistaa lahtelaista paikallisidentiteetti sekä kotiseututuntemusta ja tehdä työtä kulttuuriperinnön tallentamisen, välittämisen ja saavutettavuuden eteen. Osana tarkoitustaan Lahti-Seura järjestää kaikille avoimen markkinapäivän kesäjuhlan. Tavoitteena on tarjota kaupunkilaisille matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa on lupa muistella, tutustua alueella vaikuttaviin kotiseutuasioita edistäviin yhdistyksiin ja innostua omasta kulttuuriperinnöstä. Tapahtuma järjestään elokuvateatteri Kino Iiriksessä 1.7.2026 klo 14-20.30. Luvassa on ilmaiset munkkikahvit 100:lle ensimmäiselle, Lahti-aiheinen tietovisa, muistojen tallentamista, Lahti-runoja, ennen näkemättömiä Kuvakiilan ottamia kuvia historiallisesta Lahdesta, arvonta, sekä Lahden Lähimmäispalvelu ry:n, Päijät-Hämeen tutkimusseuran sekä Lahden seudun sukututkijoiden esittelyä. Iiris-salissa kuullaan Lealiisa Kivikarin mietteitä uutuuskirjastaan sekä lapsuudesta Liipolassa. Sari Päykkönen kertoo sukututkimuksesta ja DNA:sta. Lisäksi nähdään kaitafilmiä Lahdesta, mm. ensiesityksessä materiaalia Lahden puukirkosta vuodelta 1977. Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/7VTa8u0T6 Seuran nettisivut: www.lahtiseura.fi
Lahden uimarantojen vedet ovat lämmenneet ja vesi on hyvälaatuista
Lahden uimarantojen uimavedet ovat hyvälaatuisia, mutta uimarannoilla on havaittu vähäisiä määriä sinilevää. Uimarannoilla tulee noudattaa uimarannan sääntöjä. Lahden kaupungin uimarantojen toiset uimavesinäytteet on haettu 23. kesäkuuta kaikilta yleisiltä uimarannoilta. Vesinäytteiden mikrobiologinen laatu oli hyvä kaikilla yleisillä uimarannoilla. Uimavesien lämpötilat vaihtelivat 19,6–22,4 asteen välillä. Uimarantojen uimavesissä on havaittu vähäisiä määriä sinilevää. Näytetulokset löytyvät kaupungin verkkosivuilta sekä uimarantojen ilmoitustauluilta. Seuraava näytteenottokierros on 14. heinäkuuta. Tällöin näytteet otetaan kaikilta virallisilta uimarannoilta. Uimarantaluettelo on nähtävissä kaupungin verkkosivuilla. Tarkkaile sinilevän määrää Sinilevän määrä uimavedessä vaihtelee sääolosuhteiden mukaan. Lämpimänä ajanjaksona sinilevää voi esiintyä runsaasti. Vähäinen määrä sinilevää ei yleensä aiheuta oireita uimareilla. Suihkussa käyminen uimisen jälkeen on kuitenkin suositeltavaa. Jos uimavedessä on runsaasti sinilevää, uimista on syytä välttää. Sinilevä voi aiheuttaa ihon punoitusta ja kutinaa, silmä-…
Lahden kaupunki on valinnut torirakennusten arkkitehtuurikilpailun voittajaksi AOR Arkkitehtien ehdotuksen Torihatut.
Kilpailussa haettiin korkeatasoista ratkaisua, joka elävöittää kauppatoria keskustan viihtyisänä kohtaamispaikkana ja tunnistettavana maamerkkinä. Taustalla on asukkaiden esittämä toive torirakennusten harmaan ilmeen kohentamisesta. Lahden kaupunki järjesti arkkitehtuurikilpailun torirakennusten julkisivujen kehittämiseksi yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kanssa. Kilpailuun kutsuttiin useita kokeneita arkkitehtitoimistoja ja kilpailuun saatiin neljä korkeatasoista ja kiinnostavaa ehdotusta. Kevät, Torihatut, Viita ja Väliaika olivat nähtävillä ja lahtelaisten kommentoitavana OmaLahti-sivustolla ja kaupunkilaisilta kerätty palaute oli tuomariston käytettävissä päätöksenteon tukena. Torille lämpöä ja tunnistettava identiteetti Torihattujen ajatuksena on pukea torirakennukset puuverhoiltuihin “takkeihin” ja suurikokoisten, pitkälieristen katosten alle. Ratkaisu toisi torille uuden, tunnistettavan identiteetin. Se kokoaa rakennusten ympärille kaikille avoimia, katettuja oleskelutiloja. Katokset jäsentävät laajaa torialuetta pienempiin, ihmisen mittakaavaisiin tiloihin, joissa voi oleskella, seurata torielämää tai nauttia torin palveluista säältä suojassa. Ilta-aikaan valaistut…
Taimien ja pistokkaiden vaihtotori Lahden pääkirjastolla 23.5.
Toukokuussa pääkirjaston edustalla pidetään vehreä taimien ja pistokkaiden vaihtotori. Lahden pääkirjastolla järjestetään taimien ja pistokkaiden vaihtotori lauantaina 23.5. klo 12–14. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Lahden puutarhaseuran kanssa. Tapahtuman ideana on vaihtokauppa: kävijät voivat tuoda mukanaan kasvin ja ottaa vaihdossa kasvin tilalle. Tuo kasvi vaihtoon siistissä pussissa tai astiassa. Lisäksi kasvi tulee tunnistaa ja nimetä. Kiinnitä kasviin tieto lajikkeesta mieluiten ennakkoon. Pisteellä on myös merkintää varten tarvittavat välineet. Vaihtotorilla on paikalla puutarhaseuran edustajia huolehtimassa kasvien vaihtojärjestelyistä. He myös opastavat istutuspotin eli pienen taimiruukun sekä biopussin tekemisessä sanomalehdistä, jota on varattu pisteelle myös kasvien pakkausmateriaaliksi. Tapahtumassa on myös nopeimmille tarjolla maksutta poistettuja puutarhalehtiä sekä poistokirja -mysteeripaketteja! Tapahtumaviikon ajan pääkirjaston aikuisten osastolla voi tutustua myös inspiroivaan puutarhakirjanäyttelyyn. Osallistuminen on maksutonta. Sateen sattuessa tapahtuma siirretään…
Tutustu tomaattiviikolla erikoistomaatteihin – 5 käyttötapaa
Valtakunnallista tomaattiviikkoa vietetään 11.–17. toukokuuta. Erilaisten tomaattien paras satokausi on juuri alkanut, ja myynnissä on nyt paljon erilaisia tomaattityyppejä. Suomalaiset ovat ihastuneet erilaisiin tomaatteihin, sillä Suomessa viljellyistä tomaateista jopa 20 prosenttia on nykyään erikoistomaatteja. Erikoistomaatteja löytyy monenlaiseen makuun ja käyttöön. Tässä viisi vinkkiä, miten niitä voi hyödyntää. Pikkutomaatit Suomalainen valitsee usein kaupasta pikkutomaatteja. Niiden myyntinimiä ovat esimerkiksi kirsikka-, helmi-, miniluumu- tai cocktail-tomaatit. Makeat pyöreät pienet kirsikkatomaatit ovat omiaan naposteluun ja eväänä. Pieniä tomaatteja on helppo lisätä myös esimerkiksi salaatteihin, kastikkeisiin tai keittoihin. Nauti italialaiseen tapaan panzanella-salaatissa. 2. San Marzano -tyyppiset tomaatit Pitkulainen tomaatti on useimmiten tyypiltään San Marzano. Se sopii loistavasti käyttöön lämpimissä ruoissa, kuten pizzakastikkeessa, keitoissa ja uuniruoissa. Sellaisenaan nautittuna maku ei ole niin makea, kuin muissa tomaattityypeissa. Normitomaatista…
Kaupungin varhaiskasvatuksessa digitaitoja opitaan suunnitelmallisesti
Lahden kaupungin varhaiskasvatuksessa digitaitoja opetellaan lasten iän ja taitotason mukaan osana arjen muuta toimintaa. Digitaitoja harjoitellaan oppimisen eri osa-alueilla leikkien, pelaten, tutkien ja omia sisältöjä luoden. Varhaiskasvatuksen digiopettajat ovat työstäneet videon lasten digitaitojen oppimistilanteista. Videolla esitellään käytännön esimerkkejä ja hetkiä digitaitojen oppimistilanteista varhaiskasvatuksen arjessa. Esimerkkien ohessa on kuvattu, miten varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmien eri sisällöt yhdistyvät digitaitojen harjoitteluun kaikenikäisten lasten ryhmissä. Tällaisia sisältöjä ovat esimerkiksi kielten rikas maailma, ilmaisun monet muodot, minä ja meidän yhteisömme, tutkin ja toimin ympäristössäni sekä kasvan, liikun ja kehityn. Varhaiskasvatuksen digitaitojen harjoittelu ja digipedagogiikka perustuvat varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmiin. Varhaiskasvatuksen digitaidot tarkoittavat esimerkiksi monilukutaitoa, mediakriittisyyttä, digiturvallisuutta, digilaitteiden turvallista ja vastuullista käyttöä sekä monipuolisia ajattelun taitoja. Lapsilla on oikeus digitaaliseen osaamiseen, ja sen edistäminen lisää lasten koulutuksellista tasa-arvoa.…
🇫🇮 Tänään vietämme kansallista veteraanipäivää 🇫🇮
Tänään pysähdymme kunnioittamaan suomalaisia sotaveteraaneja – miehiä ja naisia, jotka rakensivat pohjan itsenäiselle Suomelle. Heidän työnsä, rohkeutensa ja uhrauksensa eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan perintö, josta kannamme vastuuta myös tänä päivänä. Kiitos veteraanit. ❤️
Hartwall lopettaa PepsiCo:n juomien valmistuksen ja jakelun Suomessa vuoden 2028 lopussa
Hartwallin ja PepsiCon yhteistyö päättyy nykyisen sopimuskauden umpeutuessa vuonna 2028. Tämän jälkeen Hartwall ei enää valmista, myy ja jakele PepsiCon juomia Suomessa. Hartwall on vastannut Suomessa PepsiCon juomien valmistuksesta ja jakelusta vuodesta 1999 lähtien. Juomavalikoimaan ovat kuuluneet esimerkiksi Pepsi-kolajuomat, 7UP ja Mountain Dew. Hartwall lopettaa näiden juomien valmistuksen ja jakelun nykyisen sopimuskauden päättyessä vuoden 2028 lopussa. Hartwallin emoyhtiön Royal Unibrew’n ja PepsiCon yhteistyö päättyy samaan aikaan myös Tanskassa ja Baltiassa. ”PepsiCo on ollut 27 vuoden ajan meille tärkeä kumppani Suomessa, ja olemme olleet PepsiCon menestyneimpien markkinoiden joukossa Euroopassa. Olemme yhdessä kasvattaneet esimerkiksi Pepsi Maxista Suomen suosituimman sokerittoman virvoitusjuoman. Olisimme mielellään jatkaneet kumppanuutta, mutta sopimukseen pääseminen ei osoittautunut mahdolliseksi”, kertoo Hartwallin toimitusjohtaja Kalle Järvinen. Hartwall valmistaa ja jakelee PepsiCon tuotteita tavalliseen…
SDO vahvistaa yhteistyötä työllisyysalueiden kanssa Lahden seudulla – uusi hoiva-avustajakoulutus avaa tien pois työttömyydestä
Suomen Diakoniaopiston (SDO) Lahden kampus aloittaa uuden hoiva-avustajakoulutuksen syksyllä 2026. Koulutus on osa vahvistuvaa yhteistyötä Päijät-Hämeen työvoimapalveluiden ja Lahden työllisyyspalveluiden kanssa. Koko Päijät-Hämeen maakunnassa työttömyys on suuri haaste. Esimerkiksi Yleisradio uutisoi syksyllä 2025 Lahden ylittäneen kymmenen tuhannen työttömän rajan. Suurista kaupungeista Lahti kulkee työttömyystilastojen kärjessä. Alueella etsitään aktiivisesti ratkaisuja tilanteeseen. SDO ja alueen TE-palvelut haluavat yhteistyöllään kehittää uusia, kestäviä ratkaisuja työllistymiseen ja osaamistason nostamiseen. Hoiva-avustajakoulutus avaa oven työelämään Hoiva-avustajakoulutus täydentää alueen aiempaa työvoimakoulutustarjontaa. Hoiva-avustajat työllistyvät Päijät-Hämeen alueella hyvin. Töitä hoiva-avustajille on sekä hyvinvointialueen että yksityisten toimijoiden ikäihmisten palveluissa. Koulutus on verrattain lyhyt, noin vuoden mittainen, mutta tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden jatkaa myöhemmin lähihoitajaopiskelijaksi esimerkiksi oppisopimuksella. “Koulutus tuo pätevyyden toimia sosiaali- ja terveysalalla, joka on tunnistetusti tulevaisuuden työvoimapula-ala”, toteaa Anne-Maria Karjalainen,…
Finlandia-voittaja Paavo Teittinen kirjailijavieraana Lahden pääkirjastossa 7.4.
Helsingin Sanomien tutkiva toimittaja Paavo Teittinen on palkittu journalistisesta työstään useita kertoja. Hänen teoksensa Pitkä vuoro – kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (2025) käsittelee oikeusvaltiolle häpeällistä ilmiötä, jossa suomalaisen ihmiskaupan ulkomaalaiset uhrit tekevät pakkotyötä esimerkiksi ravintoloissa, siivousfirmoissa ja rakennustyömailla. Termi ”moderni orjuus” viittaa juuri ulkomaalaisten työntekijöiden järjestelmälliseen hyväksikäyttöön ja ihmiskauppaan. Teittinen voitti kirjallaan vuoden 2025 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Millaista oli koota kylmäävää selvitystä modernista orjuudesta? Teittinen saapuu kertomaan tästä Lahden pääkirjaston auditorioon tiistaina 7.4. klo 17. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Suomen tietokirjailijat ry:n kanssa. Kirjailijavierailua voi seurata striimin välityksellä Lahden kaupunginkirjaston Youtube-kanavalla. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ja yleisökysymyksille on varattu aikaa.
Lahden Joulukylä oli tunnelmallinen ilman luntakin
Lahden Joulukylää vietettiin Lahden kauppatorilla 14.-22.12.2019. Joulukylä on järjestetty Lahden torilla vuodesta 2011 lähtien. Lahden tori täyttyi pienistä kojuista ja joulun rauhallisesta tunnelmasta. Myyntimökkejä oli noin 20. Viime vuonna uutuutena esitelty...
Keilailu-uutinen: Veteraanit jyräsivät Starmenin Erikoiskilpailun finaalissa
Sunnuntaina 15.12. pelattiin Starmenin Erikoiskilpailun finaali Lahden Keilahallissa. Finaaliin pääsi alkukilpailun 21 parasta keilaajaa, jotka keilasivat ensin 7 sarjaa amerikkalaisittain. Voiton vei Bayn Timo Mononen ennen seuratoveriaan Juhani Kapulaista....
Joulukinkku
Joulukinkkuja on monenlaisia, löytyy pienempiä rullia, luuttomia juhlakinkkuja ja perinteisiä kinkkuja. Tuore suolattuja ja pakastettuja kinkkuja. Mikäli valitset pakastetun kinkun, ota se ajoissa sulamaan jääkaappiin, kinkku sulaa koosta riippuen 2-4 päivää....
Uusimmat lehdet
Ei tuloksia
Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.