Lahden Seudun Uutiset Paikallisesti sinun
Paikallismediasi Lahdessa ja Lahden seudulla
Lahden Seudun Uutiset on vuodesta 2015 ilmestynyt paikallislehti, joka tuo tuoreimmat uutiset ja maukkaimmat puheenaiheet luoksesi kerran kahdessa viikossa. Lehden taustalta löytyy innokas ja aktiivinen tekijäjoukko, joka haluaa kehittyä ja kehittää lehteä aina paremmaksi. Kyseessä on perheyritys, jossa vuonna 2023 ruoriin astui Niina Ojansivu.
Markkinapaikka
Markkinapaikka
Ajankohtaista
Eläkeliiton vaalitapahtumat Lahdessa
Eläkeliiton Lahden yhdistys järjestää kattavan sarjan vaalitapahtumia, joissa eläkeläiset voivat tavata ehdokkaita ja keskustella heidän kanssaan suoraan itselle tärkeistä asioista. Lahdessa on yli 30 000 yli 65-vuotiasta, joten eläkeläiset muodostavat aktiivisen ja merkittävän äänestäjäryhmän. Kuntavaaliehdokkaille tapahtumat tarjoavat erinomaisen tilaisuuden vuoropuheluun eläkeikäisten äänestäjien kanssa ja mahdollisuuden kertoa, miten he kehittäisivät Lahtea eläkeläisten ja muiden kuntalaisten hyväksi. Tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille eläkeläisille Lahden alueella. Kaikki yhdistyksen vaalitapahtumat striimataan YouTuben LiveLahti-kanavalla, joten niihin voi osallistua myös verkossa ja katsoa tallenteina myöhemminkin. Eläkeläisten striimitori 29.–30.3.2025 klo 12–17 kauppakeskus Trion Hansakujalla Striimitori on eläkeläisille suunnattu vaalitapahtuma, joka tuo yhteen eläkeläiset ja kuntavaaliehdokkaat. Striimitorilla kuntavaaliehdokkaat voivat tavata eläkeläisäänestäjiä kasvotusten ja saada vaalikampanjalleen näkyvyyttä 65-täyttäneiden äänestäjien joukossa, joita Lahdessakin on yli 30 000. Äänestäjät voivat…
Uusi olutravintola Lahteen – ikoninen pubiketju laajenee jälleen
Hemingway’s -olutravintolaketju hankki käyttöönsä The Old Irish Pubin tilat ja tuo suomalaisten rakastaman pubin osaksi Lahden keskustan baarielämää. Hemingway’s avaa uuden ravintolan Lahteen perjantaina 4.4. Pubiketju laajentaa toimintaansa jälleen keskellä ravintola-alan haastavia aikoja, tuoden kaupunkiin palan suomalaista pubihistoriaa. ”Emme tule Lahteen villitysten perässä, vaan tarjoamaan ajattoman pubikokemuksen niille, jotka tykkäävät viihtyä. Hemingway’s on ollut osa suomalaista kaupunkikulttuuria jo vuosikymmeniä. Tietenkin, koska hyvä tunnelma ei vanhene,” sanoo Hemingway’sin omistavan Tulikuuma Kumpu Oy:n puheenjohtaja Jyri Kettunen. Kettunen painottaa, että Hemingway’s ei ole trendibaari, vaan suomalaisille tuttu kohtaamispaikka, jossa ovat ne kaikista tärkeimmät, eli laadukkaat oluet, rento ilmapiiri ja perinteinen pubihenki. Kettusen mukaan laajentuminen Lahteen on strateginen päätös, jossa nähdään potentiaalia. Tulikuuma Kumpu haluaa entisestään vahvistaa paikallista pubikulttuuria ja tarjota lahtelaisille uuden, mutta…
Salpausselän kirkko sulkeutumassa, toimintaa hajautetaan muihin tiloihin
Lahtelaisen Salpausselän seurakunnan pääjumalanpalvelukset siirtyvät 23.3.2025 Metsäkankaalla sijaitsevasta Salpausselän kirkosta Läntisen hautausmaan kappelille (Hämeenlinnantie 57). Samalla jumalanpalveluksen alkamisaikaa siirretään tunnilla eteenpäin eli alkavaksi sunnuntaisin kello 11. Myös muu viikkotoiminta siirretään Salpausselän kirkosta väistötiloihin maanantaista 24.3. alkaen. Osa nykyisestä toiminnasta päättyy. Väistötiloihin siirtymisen syynä on Salpausselän kirkon heikko sisäilma. Kiinteistöön tehtiin joulu- ja tammikuussa aiemmin tehtyjen korjausten laadunvarmistustutkimuksia. Ulkoseinärakenteissa on paikallisia mikrobivaurioita, ja merkkiainekokeiden perusteella rakenteista voi tiivistyksistä huolimatta aiheutua ilmavuotoja sisätiloihin. Altistumisolosuhdetta on arvioitu Työterveyslaitoksen ohjeen mukaan neliportaisella asteikolla epätodennäköinen/mahdollinen/todennäköinen/erittäin todennäköinen, ja päädytty todennäköiseen mahdollisuuteen. Salpausselän seurakunnan kirkkoherra Sari Kuirinlahti on monien muiden tavoin haikein mielin. ”Samalla olen kiitollinen siitä, että kirkon tilannetta käsitellään vastuuntuntoisesti. Kaikki ei sentään muutu: Jumalan Sana pysyy ja antaa elämällemme kestävän perustuksen myös…
Lahden seurakuntayhtymä teki 0,2 miljoonaa alijäämäisen tuloksen
Lahden seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli keskiviikkona seurakuntayhtymän vuoden 2024 tilinpäätöksen. Seurakuntayhtymän toimintatuotot olivat 5,9 miljoonaa euroa ja toimintakulut 25,0 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli -0,3 miljoonaa euroa ja poistoerojen korjauserien jälkeen tilikauden alijäämä 0,2 miljoonaa euroa. Lainoja ei ollut vuodenvaihteessa. Investoinnit olivat suuruudeltaan 1,8 miljoonaa euroa, suurimpana Ristinkirkon LVIA-saneerauksen maanrakennusurakka. Kirkollisverotuloa kertyi 20,9 miljoonaa euroa, mikä on 4,5 prosenttia edellistä vuotta vähemmän. Seurakuntayhtymän läsnä oleva jäsenmäärä pieneni 1 291 henkilöllä. Vuoden 2024 päätteeksi 59,4 prosenttia lahtelaisista kuului kirkkoon. Tilinpäätös menee 2. huhtikuuta Lahden yhteisen kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi. Uusia avauksia seurakuntien varhaiskasvatukseen Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli myös perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämistä, jossa Lahden seurakuntayhtymä on toiminut Lahden kaupungin sopimuskumppanina. Lahden seurakuntien varhaiskasvattajat operoivat vuonna 2024-2025 iltapäivätoimintaa Ahtialassa, Karistossa, Launeella…
Luontoliiton Kevätseurannassa havaittiin jo ensimmäiset kiurut ja lakaisukoneet
Lauha sää on tuonut kevään tuntua eteläiseen Suomeen. Luontoliiton Kevätseuranta-kampanjaan on tullut ensimmäisen parin viikon aikana jo havaintoja muuttolinnuista ja katujen lakaisukoneista. Luontoliiton Kevätseuranta starttasi helmikuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin säätyyppi vaihtui kuin tilauksesta keväiseen suuntaan. Tällä viikolla vietetään jo kampanjan toista Kevätseuranta-viikonloppua. “Kevätseurantaan on tullut vasta aika vähän havaintoja, mutta odotan tämän viikonlopun tuovan niitä lisää”, sanoo Kevätseurannan kampanjakoordinaattori Milla Aalto. Kevätseurannan teemana on tänä vuonna urbaani kevät. Teeman myötä havainnoidaan eläinten ja kasvien lisäksi myös kahta urbaanin luonnon ilmiötä: jäätelönsyöjiä ja katujen lakaisukoneita. “Näin kevään ensimmäisen lakaisukoneen liikkeellä Turussa tiistaina, mutta lakaisukoneen jälkiä on näkynyt jo aiemmin. Pari muutakin lakaisukonehavaintoa on ilmoitettu Kevätseurantaan viime päivinä”, Aalto kertoo. Muuttajia ja talvehtijoita Muuttolinnuista on ilmoitettu Kevätseurantaan muutamia havaintoja. Ensimmäiset…
Suomen mieskuorot laulavat kantaesityksiä ja serenadeja 400 miehen voimin
Suomen Mieskuoroliitto on valinnut 80-vuotisjuhlakonserttinsa pitopaikaksi 25-vuotissytymäpäiväänsä viettävän Lahden Sibeliustalon. Ja kun lauantai 8.3. on myös Kansainvälinen naistenpäivä, saavat kuulijat nauttia myös neljän sadan miehen laulamista serenadeista, onhan konsertin nimikin ”Minä laulan sun iltasi tähtihin”. Juhlan isäntäkuorona toimii viime vuonna 120 vuotta täyttänyt Lahden Mieskuoro, jonka johtaja Tuisku Marttinen naureskeleekin, että kuoro oli jo miehen iässä, kun se yhtenä viidestätoista mieskuorosta oli perustamassa Mieskuoroliiton 30.3.1945. Isäntäkuoro saakin tuoda oman lippunsa lavalle, Suomen ja Mieskuoroliiton lipun rinnalle. Tuisku Marttinen kertoo, kuoro esiintyy yhdessä Viipurin Lauluveikkojen ja Hämeenlinnan Mieskuoron kanssa, ja onkin kunniatehtävä saada kantaesittää yksi Mieskuoroliiton tilaamista ”Uusista Suomen Lauluista”, jonka on säveltänyt Johanna Almark. Kaksi muuta illan tilausteoksen säveltäjää ovat Minna Leinonen ja Maleena Linjama – kaikki kolme orkesterisäveltäjinäkin tunnettua…
Syntymäpäiväsankari kutsuu juhlaan – Lahden Sibeliustalon juhlakeväässä tutustutaan talon historiaan, nautitaan viihteestä ja herkutellaan
Lahden tunnetuin maamerkki, kansainvälisestikin arvostettu Sibeliustalo juhlii tänä vuonna 25-vuotissyntymäpäiväänsä. Talon ovet avattiin yleisölle ensimmäisen kerran maaliskuussa 2000. Syntymäpäivänään 9.3. Sibeliustalo avaa Metsähallissa talon historiasta kertovan näyttelyn. Ilmainen näyttely on avoinna yleisölle talon aukioloaikoina koko kevätkauden ajan. Upeaan tapahtumataloon pääsee kevään aikana tutustumaan suurta suosiota saaneilla talokierroksilla. Sibeliustalon uusi ravintoloitsija Compass Group järjestää ravintola Lastussa juhlabrunsseja useana kevätviikonloppuna. Talon syntymäpäivän kunniaksi lanseerataan myös Sibeliustalon oma juhlakuohuviini. Juhlat kruunaa luonnollisesti kauden monipuolinen viihdetarjonta täynnä houkuttelevaa ohjelmistoa moneen makuun ja kaikenikäisille. Sinfonia Lahden 75-vuotista taivalta juhlitaan yhdessä Sibeliustalon kanssa – yhteiset syntymäpäiväkonsertit soitetaan 19. ja 20. maaliskuuta Dalia Stasevskan johdolla. Juhlakevään tärkeitä päivämääriä: Sibeliustalo 25 vuotta -Juhlanäyttely Näyttelyn avajaiset sunnuntaina 9.3. klo 10-15 Sibeliustalon toimitusjohtaja Kimmo Kivisilta ja Sinfonia Lahden intendentti…
Suomi ei selviä ikääntyneiden hoivasta ilman järjestöjä ja vapaaehtoisia
Suomen suurimpia haasteita tulee olemaan se, miten ikääntyvät ihmiset saisivat elää mahdollisimman pitkään hyvinvoivina ja osallisina kotonaan. Asia ei ratkea ilman vapaaehtoisia ja järjestöjen antamaa tukea. Hoivan innovaatioille on iso kysyntä. Suomalaisen yhteiskunnan suurimpia haasteita on, miten kykenemme tukemaan ikääntyneitä ihmisiä elämään hyvinvoivina ja osallisina kotonaan mahdollisimman pitkään. Järjestelmä ei toimi ilman järjestöjä ja vapaaehtoisia. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestön SOSTE:n kesällä julkaistavan uuden sosiaalibarometrin mukaan sote-järjestöt paikkaavat tälläkin hetkellä monin paikoin puuttuvia tai liian vähäisiä julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita. Kyselyyn vastasi hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöitä sekä sosiaali- ja terveysjohtajia kaikilta Suomen hyvinvointialueilta. Sosiaalibarometrin mukaan viidennes hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöistä kertoi lisänneensä asiakkaiden ohjausta järjestöihin. Syyksi mainittiin se, ettei hyvinvointialueilla ole omia, asiakkaiden tilanteisiin sopivia palveluita. Kotona yksin asuvat ikääntyneet ovat helposti juuri näitä väliinputoajia,…
Vesijärven jääreitille luistelemaan
Vesijärven jääreitin viimeistelytyöt ovat vielä käynnissä, mutta reittiä voi mennä jo testaamaan erityistä varovaisuutta noudattaen. Lauantaina 22.2. niin jää- kuin ohjatut rantautumisreititkin ovat valmiina. Nosturista voi edelleen lainata maksutta potkukelkkoja ja retkiluistimia. – Vesijärven jääreitti on tarkoitettu kaikkien jäällä liikkujien käyttöön, kertoo liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas. Ahokas toivoo jääreitille luistelurauhaa laturauhan tapaan ja kaikille tilaa oman taitotason mukaan. – Lunta on jään päällä nyt sen verran vähän, että tänä vuonna ei tehdä erillistä kävely- ja pyöräilyreittiä. Jääreitti aurataan ja huolletaan sääolosuhteiden mukaan ja tarvittaessa joka päivä. Kunnostus- ja huoltotyöt osoitetaan huoltokyltillä luistelureitin lähtöpäässä. Huoltoaikana on reiteillä liikuttava erityistä varovaisuutta noudattaen. – Luistelijoiden on hyvä muistaa, että luonnonjään pinta on aina epätasaisempaa kuin irtovedellä jäädytetyn luistelukentän pinta, Ahokas toteaa. Nosturista voi edelleen…
Luontoliiton Kevätseuranta alkaa: Jo 49 vuotta jatkuneen kampanjan teemana jälleen urbaani kevät
Vasta sataneesta uudesta lumesta huolimatta kevät lähestyy. Luontoliiton Kevätseuranta-kampanja alkaa helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Tänä vuonna teemana on urbaani kevät. Teeman myötä seurataan muun muassa lakaisukoneiden ja jäätelönsyöjien ilmestymistä katukuvaan. Kevät ei piilottele ihmisten ulottumattomissa, vaan saapuu yhtä lailla mökkijärven rantaan kuin kauppakeskuksen parkkipaikallekin. Hyviä keväthavaintoja voi tehdä melkein missä tahansa. Myös monet ihmistoiminnan ilmiöt ovat tärkeitä kevään merkkejä siinä missä muutkin. “On totuttu ajattelemaan, että ihminen ja luonto ovat toisistaan erillisiä asioita. Ihminenkin on kuitenkin eläin ja osa ekosysteemiä. Rakennettua ympäristöä myös pidetään luonnon vastakohtana, vaikka se olisi täynnä elämää”, sanoo Kevätseurannan kampanjakoordinaattori Milla Aalto. Katse urbaaniin lähiluontoon Suomen väestöstä noin 70 prosenttia asuu kaupungeissa. Heidän lähiluontonsa on kaupunkiluontoa: villin luonnon saarekkeita rakennusten, teiden ja parkkipaikkojen puristuksessa. Kaupunkiluonto voi kuitenkin…
Verohallinto siirtyy Lahdessa etäpalveluun 1.3. lähtien
Verohallinto alkaa palvella Lahdessa etäyhteydellä maaliskuun alusta lähtien. Etäpalveluun pitää varata aika Verohallinnon puhelinpalvelusta. Verohallinnon etäpalvelu on avoinna torstaisin klo 9−12 ja 13−16. Etäpalvelu tarkoittaa sitä, että palvelupisteessä ei ole paikalla virkailijaa vaan asiointitilanne hoidetaan siellä etäyhteydellä. Etäpalvelussa asiakas muodostaa kuva- ja ääniyhteyden Verohallinnon virkailijaan. Asiakas varaa ajan soittamalla Verohallinnon puhelinpalveluun. Jos asia ei ratkea puhelimessa, virkailija varaa asiakkaalle etäpalveluajan. Verohallinto on siirtynyt etäpalveluun laajasti viime vuoden aikana, ja tänä vuonna etäpalvelu laajenee ympäri Suomen. Läsnäpalvelua tarjoavat käyntiasiointipisteet keskitetään kahdeksaan maakunnalliseen keskukseen. Asiakaskokemusjohtaja Marja Koskimäki kertoo, että palaute etäpalvelusta on ollut pääasiassa hyvää. – Sekä etäpalvelua tekevät asiakasneuvojat että asiakkaat ovat omaksuneet uuden toimintatavan hyvin. Asiakkaat ovat olleet positiivisesti yllättyneitä siitä, miten helposti asioiden hoitaminen etäyhteydellä onnistuu, Koskimäki kertoo. …
Lava on sinun – kevään ensimmäinen Kirjasto Open Stage 20.2. pääkirjaston musiikkiosastolla!
Kaikille musiikkiesiintyjille avoin Kirjasto Open Stage järjestetään keväällä 2025 kolme kertaa. Esiintyjä? Duo? Artisti? Lausuva, laulava tai soittava kokoonpano? Keikoilla kävijä?Jos tunnistat itsesi, Kirjasto Open Stage kutsuu esiintymään ja viihtymään! Torstaina 20.2. klo 17.30–19.30 pääkirjaston musiikkialueella järjestetään kevään ensimmäinen Kirjasto Open Stage. Tapahtumassa lava on vapaa ja kuka tahansa musiikkia soittava, laulava tai lausuva artisti, duo tai muu kokoonpano on tervetullut lavalle. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, riittää kun ilmoittaudut paikan päällä. Ota oma soitin tai soittimet mukaan, muu järjestyy kirjaston puolesta. Tapahtuman isännöi laulaja-lauluntekijä Ville Kujala, joka myös avaa stagen kitaransa kanssa. Kujala on tunnettu myös Ravintola Torven pitkäaikaisen Akustisen klubin vetäjänä. Kirjasto Open Staget keväällä 2025 to 20.2. to 20.3. to 24.4. Ilmoittautuminen käynnistyy aina klo 17.30 ja…
Eläkeliiton vaalitapahtumat Lahdessa
Eläkeliiton Lahden yhdistys järjestää kattavan sarjan vaalitapahtumia, joissa eläkeläiset voivat tavata ehdokkaita ja keskustella heidän kanssaan suoraan itselle tärkeistä asioista. Lahdessa on yli 30 000 yli 65-vuotiasta, joten eläkeläiset muodostavat aktiivisen ja...
Uusi olutravintola Lahteen – ikoninen pubiketju laajenee jälleen
Hemingway’s -olutravintolaketju hankki käyttöönsä The Old Irish Pubin tilat ja tuo suomalaisten rakastaman pubin osaksi Lahden keskustan baarielämää. Hemingway’s avaa uuden ravintolan Lahteen perjantaina 4.4. Pubiketju laajentaa toimintaansa jälleen keskellä...
Salpausselän kirkko sulkeutumassa, toimintaa hajautetaan muihin tiloihin
Lahtelaisen Salpausselän seurakunnan pääjumalanpalvelukset siirtyvät 23.3.2025 Metsäkankaalla sijaitsevasta Salpausselän kirkosta Läntisen hautausmaan kappelille (Hämeenlinnantie 57). Samalla jumalanpalveluksen alkamisaikaa siirretään tunnilla eteenpäin eli alkavaksi...