Hollolan Urheilijat -46:n toiminnanjohtajana on aloittanut toukokuun alussa suomalaisille hiihtourheilun ystäville tuttu, uransa maajoukkuehiihtäjänä lopettanut Lari Lehtonen. Imatralta lähtöisin, Joensuun ja Lahden kautta vuonna 2018 Hollolaan muuttaneelle entiselle...
Attendo Kalliosydän Hoivakoti. Mikä meni pieleen kun hoivakodissa ei saa vierailla sukulaiset eikä ystävät. Mutta kuitenkin Kiuruveden yksikössä oli jo 14.4. kahdeksan kuolemantapausta, johtuen Koronaviruksesta. Jos vierailut on kielletty ja ulkonaliikkuminen on...
Onpas aikoihin eletty! Lääkärikeskus Mehiläinen on rekrytoimassa Madridiin kaksisataa lääkäriä ja hoitajaa pariksi viikoksi töihin.Meillähän pitäisi olla rajat suljettu tietyin ehdoin, kuten myös Espanjalla, vai onko Mehiläisellä erityisoikeus kuljettaa näitä ko....
Minulle on jo lapsuudessa opetettu kuun vaiheet ja mitä milloinkin piti tehdä. Meillä oli ennen tätä nykyistä kalenteria kalenteri, jossa oli 13 kk ja se toimi kuun mukaan. Silloinen kansa tiesi tarkkaan, mitä pitää milloinkin tehdä, jotta saisi työnsä onnistumaan...
Mokkapalat on takuuvarma klassikko. En vielä ole kuullut kenenkään sanovan ettei niistä pitäisi. Mokkapalojen resepti ei juurikaan ole muuttunut vuosien saatossa ja mitä sitä hyvää muuttamaan. Itse jaoin reseptin puoliksi ja tein pyöreään piirasvuokaan. Mokkapalat...
Sunnuntaina 1.3.2020 pelattiin Falconsin kevätkisan finaali Lahden Keilahallissa. Loppukilpailuun selviytyi alkukilpailun 18 parasta keilaajaa sekä erillisestä veteraanierästä kaksi parasta miesveteraania ja paras naisveteraani eli yhteensä 21 keilaajaa. Jo...